Tapahtuu pihalla

Pihalla tapahtuu. On tapahtunut jo monta ihanaa lomapäivää. Kattokaa vaikka.

Siellä tapahtuu mielettömän hienoja aurinkoasioita. Eri aikaan päivästä eri korkeuksilta siilautuu hienouksia näkyviin.

Raparperissa tapahtuu melkoista kasvua. En mitenkään, mitenkään, ehdi leipoa niin paljoa, ettei menisi hulluna hukkaan. Joku pakastajahullu varmaan olisi nyt onnessaan.

Pioneissa tapahtuu räjähtämisiä. Pään kokoiset kukat räjähtävät auki yksi kerrallaan, eivätkä varret meinaa jaksaa millään. Selkeä suunnitteluvirhe. Tuoksu on niin mieletön, että on joka kerta pakko painaa koko naama syvälle kukan sisuksiin ohi kulkiessa (terälehdet ovat ihanan viileitä ja sileitä) . Kukinta on lyhytaikainen, mutta merkittävän mittainen ilo.

Tapahtuu myös rusahteluja iiriksissä. Tapahtui nimittäin puutarhajuhlat, joissa urheasti painittiin. Minä ja painikumppanini painimme vähän tuohon penkkiin asti, eikä hyvin sujuvaa ottelua voitu keskeyttää pienen rusahtelun takia. On kukkinutkin jo.

Tapahtuu myös remonttihommia. Ja ihmisen korkuisia romukasoja puutarhassa. Nyt mennään yläkertaa. Ja sellaistakin tapahtuu, että minä opettelin ajamaan peräkärryllä 1000 kiloa jätettä kaatikselle. Muistatteko sen ainoan yhden kerran, kun olen ajanut peräkärryn kanssa? Niin, nyt olikin jo aika opetella vähän paremmaksi.

Maalaushommissa

Maalaaminen on remppahommista kiitollisin. Jälki näkyy heti. Tämän paahdepäivän puhde oli Johkun nikkaroiman kaiteen maalaaminen. Ja voi perkele vieköön, miten monta kulmaa ja mutkaa siinä olikaan sitten maalattavaksi. Nopsakkaaksi arvioimani homman hoitamiseen meni viisi tuntia!

Edessä on myöhemmin vielä toisen kerroksen maalaaminen, mutta aika tavalla raikastui meininki talossa jo tuolla yhdelläkin. Vai mitä tuumitte:

 

Kuvasta näkyy myös talon tyylikäs kaksivärinen seinäratkaisu… Vanhempi valkoinen korvataan tälleen vähissä erin uudella keltaisella, joka siis on talon ihan alkuperäinen väri vuodelta 1945.

 

Mä ostin eilen Maailma kylässä -hipoista riippumaton, ja meinaankin nyt mennä sinne loppuksesäksi. Moikka!

 

Menetettyä mielikuvitusrahaa

Tuli eilen ne kauan kaivatut verokuoret. Osasimme odotella miehelle isoja palautuksia, koska mm. kotitalousvähennyksiä on verovuodelta reippaanlaisesti. Ja, kuten toki fiksua on, olivat rahat jo mielessä vähän niin kuin käytettynä. Piti laittaa se suihku, jota vailla on nyt oltu kohta kolmisen viikkoa.

Mutta kas. Menivät miehen palautukset suoraan minun mätkyihini. Melkein 7000 euroa tuli miinusta minulle, joka luulin asian olevan hyvässä hoidossa (hah! Odotin jopa pientä palautettavaa!) sinne menivät melkeinpä viimeistä euroa myöten. Ylijääneillä saamme ehkä pari rullaa vessapaperia. Ei ole kovin kiva fiilis, että toinen joutuu kuittaamaan omistaan tuollaisia summia. Ei, vaikka miten yhteisessä taloudessa elellään.

Ok, tiedetään, kukaan ei varsinaisesti vienyt meiltä mitään. Olemme toki käyttäneet sellaista rahaa, jonka ei olisi kuulunut olla meillä alun alkujaan. Mutta silti melkoinen jättipettymys. Ihan jo siksikin, että nyt mennään ilman suihkua neljällä hengellä jonnekin hamaan kevääseen. Se ei ole kovin kivaa. Tervehdin teitä jatkossakin uutterasti, oi uimahalli ja kuntosali.

Eniten ehkä ottaa päähän se, miten isosti lukemat ovat olleet pielessä. Saan tuloni vuoden varrella murusina sieltä ja täältä, ja perässä pysyminen on hiton hankalaa. Siksi olen palkannut kirjanpitäjän, jonka kanssa on sovittu, että huikkaa jos alkaa näyttää huonolta. Että voidaan sitten nostaa ennakkoverosummia keskellä vuotta tilannetta tasamaan. No eipä kuulunut huikkauksen hiiskaustakaan, ja kun soitin itkuisena verovirastoon (jossa palvelu oli ihan uskomattoman hyvää ja ystävällistä!) sanoi täti että samaa mittakaavaa on tulossa tämänkin vuoden verotuksesta, jos ei nyt äkkiä melkoisen isosti nosteta loppuvuoden lukemia. Nostettiin, joten loppuvuosi menee melkoisen kireissä taloudellisissa tunnelmissa, kun koko kuluneen vuoden löysät maksellaan muutamassa jäljelle jääneessä kuussa pois.

On vähän ristiriitainen olo. Tiedän, että aikuisen ihmisen pitäisi paremmin itse olla ajan tasalla tällaisista asioista, enkä mitenkään voi syyttää vain muita ihmisiä tapahtuneesta. Paitsi kyllä minusta vähän sentään. Juuri senhän takia, etten kykene enkä ehdi, olen siihen puuhaan ihmisen palkannutkin. Ja sitten menee kuitenkin näin rajusti pieleen. Tämä oli jo toinen kerta kun päästiin nelinumeroisille miinuksille viimeisten viiden vuoden aikana. Vaihdan nyt kirjanpitäjän, ja käyn tarkkaan läpi toiveeni (= ei nelinumeroisia mätkyjä. Ei ole minusta liikaa vaadittu.).

Kuinkas teille kävi? Tuliko plussaa vai miinusta? Onko odotetut summat jo mielessä kuluteltu?

 

Täällä muuten mietitään taas naiseksi kasva(tta)mista. Kommentoikaahan sinnekin!

KeittiöHelvetin päivä 11 – uljas uusi kaapisto

Jahuu! Seinille ilmestyy lupaavia rakennelmia, ja lattiapinta-alaa on taas paikka paikoin näkyvillä joitakin neliömetrejä.

Tänään saadaan myös apuvoimia mukaan. Olisi synnyttävä seinää ja kattoa laajennusosaan, että saadaan sinnekin kaapistot kiinni.

Nyt ollaan pisteessä, jossa käyrä on melko korkealla duunipäivän jälkeen kotiin palattaessa, kun saa arvuutella joka kerran uudestaan, mistä jääkaappi tänään löytyy. Myös miehen hiihtoloman päättyminen tietää kiristelyä sielläkin suunnassa. Töiden jälkeen hän pääsee vielä poran varteen. Loppu kuitenkin häämöttää jo. Tämä on se maitohappovaihe, jonka tiedän aiemmistakin pyrinnöistä oikein hyvin.

KeittiöHelvetti päivä 3 – asut kuumenevat

Ihanaa, viimeinkin asu, jossa voi näyttää yhtäaikaa lihavalta JA siltä että omistaa munat!

Kolmantena helvettipäivänä saadaan lapset jaloista mummolaan, pukeudutaan todella kuumiin vetimiin ja puhkitaan kuusi kamalaa tuntia erittäin pölyisissä oloissa. Kaivaudutaan vihreiden asbestilaattojen alle asiaankuuluvasti sinetöidyssä tilassa, ja löydetään kynnyslaudoista nostalgisia viestejä edellisiltä remontoijilta. Unhodutaan hetkeksi lukemaan HäSaa vuodelta -47.

 

 

 

 

 

 

 

 

Saadaan lopulta koko vanha lattia veks, todetaan tyytyväisinä aluset kuiviksi, ja niittaillaan ilmansulkupaperit pahimman pölykaaoksen hillitsemiseksi. Sitten kannetaan miljuuna jätesäkillistä epämääräsitä roitoa pihalle, kyykitään paikkaa puhtaaksi ja raivostutaan hengityssuojaimeen hengiitämisestä.

Kamalan muovimaton ja lastulevyn alla muhivat nostalgiset 60-lukulaatat. Ne saivat tänään kyytiä.

Lopulta ollaan tosi tyytyväisiä aikaansaannokseen, kuullaan päässä non stoppina This is the house that Jack builtia ja mennään perusteellisen suihkun kautta syömään taivaallista pihviä. Kohta päädytään vielä leffaan toivomaan, että Kova kuin kivi on tosi hyvä.

 

 

 

 

 

 

Pölyä ja sahanpurua niistetään vielä seuraavat kolme vuotta. Toivottavasti ei asbestikuituja kuitenkaan.

KeittiöHelvetti päivä 2. – tuho eskaloituu

Päivän kaksi aikana keittiön ihan paskat ja todella rumat kaapit saavat kyytiä, lapset tajuavat katua etteivät lähteneetkään vielä mummolaan, syödään ensimmäiset kebabannokset ja vichy alkaa maistua taivaalliselta. Araknofoobikko kohtaa kaapinpurkuhommissa pelkonsa silmästä silmään noin kerran kymmenessä minuutissa, ja selkävammaisen vaativa “mä en sit ihan oikeesti voi kantaa mitään” muuttuu rehvakaaseen muotoon “no kai mä nyt ton sentään pystyn yksinki”.

Löytyy myös yksi kultainen kihlasormus “Harri” vuodelta -89, muttei kumpaakaan niistä kahdesta “Ani”sta, jotka mies on näihin nurkkiin remontoidessaan hukannut.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sähkömies (ja muut remonttihenkilöt) saatanasta

Saattaa olla, että meille ehkä tulee tänään sähkömies. Tai sitten voi ihan hyvin olla, ettei tulekaan. Voikin tulla huomenna. Tai sitten tulee ensi viikolla. Vähän sitten, kun sattuu parhaiten hänelle passaamaan.

Olen ihan kurkkuani myöten täynnä rakennusalan leväperäistä meininkiä. Ensin ne hiton ikkunat ja ulko-ovi viivästyivät 7 viikkoa (eikä saa valittaa, ettei sitten tule jatkotoimitusten kanssa ongelmia). Sitten ihmetellään seuraavaksi, koskaha  kattotyyppi tulee tuomaan puuttuvat osat. Yhtenä päivänä mitään ilmoittamatta katolla sitten pykii joku ukkeli. Kas, tulivat siis kuitenkin! Ja nyt arvotaan, koska tuolla eteisessä näkisi jotain. Kuten vaikka sen huurteen, joka hengityksestä nousee.

Millä muulla alalla voi ilmoittaa, ettei tiedä koska töihin tuleminen sattuu onnistumaan? Voisinko minäkin ilmoittaa kuvausten alkaessa, että en nyt saanut tehtyä noita käsikirjoituksia, kun oli tossa kaikkea muuta? Tai voisiko opettaja olla menemättä kouluun, koska just sille päivälle tuli kiinnostavampaa hommaa muualla? Aivokirurgi? Kätilö? You name it.

Nämä raksatyppit voivat. Eikä tee tiukkaakaan. On ihan yleinen käytäntö, että sähkömies (jos sellaisen saa ensin kiinni) sanoo tulevansa sitten kun ehtii. “Ehkä keskiviikko saattaa olla mahdollinen”. Ja mikäpä siinä kuin odottamaan. Ja koska olisi hyvä, että kotona olisi silloin joku avaamassa ovet ja kertomassa mitä tehdään, niin aina parempaa. Kivahan on täällä kököttää ihmettelemässä, että ei se sitten ehtinytkään tänään. Mitäpä noista valoista? Ja aina tässä ilman lämpöäkin näillä keleillä hetki tarjetaan.

Ylipäätään on ihan älyttömän kivaa, että täällä työpaikallani on tällainen täysin ennustamaton trafiikki.

PERKELE että korpeaa!

Onneksi tuosta duunista saa vielä maksaa ihan järjettömiä hintoja. Ai että. Tuskin maltan odottaa tuon keittiöremontin alkamista!

Kyökkipuuhia

Kävimme eilen tekemässä tilauksen uudesta keittiöstä, ja nyt alkoi vimmainen intoilu.Tietysti on vielä huomioitava, ettei koko tilassa ole vielä seinälevyjä eikä oikein muuta kuin ulkoseinät ja ikkunat noin muutenkaan. On siis vielä aikamoinen matka valmiiseen. Kaappien saapumiseen menee 2-3 viikkoa, joten tasan sen verran aikaa meillä on saada niille seinät ja lattia odottamaan. Muuten hukumme kalusteisiin.

Kaapit tulevat olemaan korkeakiiltoiset ja voimakkaan punaiset. Tasot ruskeaa pähkinäpuuta ja lattia on samaa savenharmaata lautaa kuin eteisessäkin, sillä tilat ovat vierekkäin. Laajennusosan ikkunaerkkeriin tulee maitolasiset metallireunaiset yläkaapit, että yleisilme vähän kevenee.

Tuumimme, josko laittaisikin kaakeleiden sijaan vähän muulla keinoin väriä välitilaan. Näimme keittiön, jossa tila oli tapetoitu, ja sitten levytetty lasilla. Näytti tosi kivalta. Hyvänä puolena sekin, että kuosia voi halutessaan vaihtaa melko iisisti. Kaakeleiden kanssa ei onnistu yhtä kivuttomasti.  Ja mikä kivointa, tämä kikka mahdollistaisi jo kauan himoitsemieni vanhojen tapettimallien käyttämisen. Niiden ykköskuolauspaikka on ilman muuta Tapettitehdas Pihlgren ja Ritola.

Mallit ovat järkyttävän ihania. Ekalla vilkaisulla himottavat ainakin seuraavat:

Ihan supermahtava on myös pöllömeininki, mutta tuskin saan tähän riittävää kannatusta puolisolta.

Väreillä ja malleilla on kiva leikkiä. Tiedän kyllä jo parinkymmenen vuoden kokemuksella, että puolisoni maku on paljon konservatiivisempi. Siksi minä voin tässä vaiheessa fiilistellä vaikka miten raisuilla jutuilla – löytyy joka tapauksessa joku molemmille passaava kompromissi.

Edessä on maailmanlopun kuukausi. Olen tehnyt tätä ennen kaksi jättimäistä keittiöremonttia, ja tiedän tasan mitä tuleman pitää: loputon määrä pitsaa ja muuta möyhöä olkkarin lattialla ja puruja joka puolella. Temme kaiken voitavan itse, joten eipä puutu iltapuhdetta hetkeen. Kyökki on tällä kertaa vieläpä keskellä reittiä, olkkariin ja makkariin on pääsy vain sitä kautta. Voi onnea ja riemua.

Silti, ihanaa saada viimein keittiö joka sekä toimii, että näyttää kivalta!

 

PS. Kirjesalaisuuksiin ja puhelinurpoiluun voisi mielellään ottaa kantaa täällä!

Ja siitä tulikin huone!

Ohhoh. Meillä on illalla käyttökuntoinen eteinen, johon voi laittaa asioita – kuten vaatteita ja kenkiä! Tässä vaiheessa ei vielä siltä näyttänyt:

Laajennusosaan laitellaan lattiaa. Selluvillaa oli viikkokaupalla joka notkelmassa.

Ja sitten samaa kamaa seiniin. Yhä enemmän villapölyä kaikkialla.

Vähitellen tilasta jaettiin puolet keittiölle ja puolet eteiseen. Saatiin seinä paikoilleen ja levyt pintaan.

Ja vähitellen siitä alkoi hahmottua ihan oikea huoneenraakile. Aika monta vaihetta oli vielä edessä:

Katto sormipaneloitiin ja saatiin ikkunat - talvipakkasilla vain viikkoja myöhässä.

Ja tulihan ovikin, vain 7 viikkoa myöhässä! Nyt saatiin maalia seiniinkin.

Tämän vähän karun tilalle...

...laiteltiin savenharmaa lautalattia.

Katon maalaaminen, se se aina on niin kivaa hommaa. Mutta tuli hyvä!

Ja nyt siellä on jo iso kaappi ja asteltava lattia. Melkein kokonainen huone!

Tänään vielä naulakkoa, penkkiä ja hyllyjä paikalleen, ja tietysti ne ihanat, aina vikaksi jäävät, listat. Ja sitten voi soitella sähkömiehen paikalle ja laitella lampun ja lämmityshommelit.

Ai ai, nyt on niin tyytyväinen olo! (Ja erittäin kipeät paikat, mutta kuka niistä).

Sushia ja lattiahommia

Saimme kuin saimmekin eilen maalattua eteisen katon kahdesti ja seinät kolmeen kertaan. Nyt on tähteellä enää lattia. Siinä riittääkin riemua, kun täytyy sulkea asukkaat sisään koko projektin ajaksi – märällä kun ei voi kulkea. On pistettävä kersat pulkkamäkeen ja sanottava, ettei ole tulemista ennen kuin luvan kanssa.

Järjettömän siistiä, että tuo huone valmistuu tänään! Neljä henkeä pukemassa ja riisumassa märkiä talvikamppeita  metrin levyisessä hämärässä käytävässä riittää todellakin jo. Iso, ikkunallinen ja nätti tila tuolle touhulle helpottaa tosi paljon olemista.

Palkitsimme eilen puuhakkuutemme testaamalla koko perheen voimin Hämeenlinnan uuden sushipaikan. Ja mikä suunnaton riemu siitä, että tämänkokoiseen kaupunkiin saatiin sushia noin ylipäätään! Kaiken lisäksi oikein kelvokas ravintola. Kaunis paikka, kiva kattaus, oikein ystävällinen ja osaava henkilökunta (itse tehtyä soijakastiketta ja kokki tuli pöytään kertomaan annoksistaan), hyvät ruuat ja edulliset hinnat. Erityisesti tykkäsin uusista ideoista, kuten pähkinämurskasta yhdessä palassa ja toisen rapeasta leivänmuruekstrasta. This one is a keeper!

Nyt haastan kaikki kaupungin asukkaat käymään paikassa uutterasti, ettei mene nurin niin kuin aika monelle kivalle on käynyt.