Avainsana-arkisto: puutarha

Tapahtuu pihalla

Pihalla tapahtuu. On tapahtunut jo monta ihanaa lomapäivää. Kattokaa vaikka.

Siellä tapahtuu mielettömän hienoja aurinkoasioita. Eri aikaan päivästä eri korkeuksilta siilautuu hienouksia näkyviin.

Raparperissa tapahtuu melkoista kasvua. En mitenkään, mitenkään, ehdi leipoa niin paljoa, ettei menisi hulluna hukkaan. Joku pakastajahullu varmaan olisi nyt onnessaan.

Pioneissa tapahtuu räjähtämisiä. Pään kokoiset kukat räjähtävät auki yksi kerrallaan, eivätkä varret meinaa jaksaa millään. Selkeä suunnitteluvirhe. Tuoksu on niin mieletön, että on joka kerta pakko painaa koko naama syvälle kukan sisuksiin ohi kulkiessa (terälehdet ovat ihanan viileitä ja sileitä) . Kukinta on lyhytaikainen, mutta merkittävän mittainen ilo.

Tapahtuu myös rusahteluja iiriksissä. Tapahtui nimittäin puutarhajuhlat, joissa urheasti painittiin. Minä ja painikumppanini painimme vähän tuohon penkkiin asti, eikä hyvin sujuvaa ottelua voitu keskeyttää pienen rusahtelun takia. On kukkinutkin jo.

Tapahtuu myös remonttihommia. Ja ihmisen korkuisia romukasoja puutarhassa. Nyt mennään yläkertaa. Ja sellaistakin tapahtuu, että minä opettelin ajamaan peräkärryllä 1000 kiloa jätettä kaatikselle. Muistatteko sen ainoan yhden kerran, kun olen ajanut peräkärryn kanssa? Niin, nyt olikin jo aika opetella vähän paremmaksi.

Avoin kirje jänikselle

Hei Jänis,

Panin tänään ilolla merkille, että Sinun virkistykseksesi viime keväänä istutetut luumu- ja päärynäpuut olivat talven aikana maittaneet hyvin.

PS. You will diiiiiiieeeeeee

 

Totuus (mun) elämästä vol. 9

Sain lukijaltani kommentin meiltä tehdystä puutarhajutusta. Näytti kuulemma vähän paineistavan idylliseltä. Lupasin balsamitynnyrillisen haavoille. Tällä kertaa Totuus (mun) elämästä katsastaa, miltä puutarha näyttääkään ihan oikeasti.

 

Talvinen puutarha. Ai että. Sellaista kirpeää pakkaspäivän taikaa. Utuista, huurteista tunnelmaa. Hiljaista, harrasta rauhaa henkivä ihana piha, jossa kaikki elämä levähtää hetken kimaltelevan lumiharson alla ennen uutta kasvukautta. Tällaisena se meille esitellään.

Kuva: kartanomatkat.fi

Kuva: Wikipedia

Tosi ihanaa!

Kellomäen talvinen puutarha on vähän jotain muuta. Se henkii hiukan erilaista tunnelmaa. Jonkin verran vähemmän maagista hohdetta. Aavistuksen karsitummalla kimalluksella. Se näyttää enemmänkin aika lailla juuri tällaiselta:

Polkupyöräkin on asianmukaisesti talvisäilössä iglussaan.

Kirpeinä kuurapäivinä täällä on ihana käyskennellä hengittämässä sellaista rapeaa sahanjauhoa.

Totuus (mun) elämästä vol.3

Tämän perjantain Totuus on kaksiosainen. Ensin puhutaan vähän

PUUTARHASTA

 

Ah, syksyinen puutarha! Ruskaa, sadonkorjuun jälkimaininkeja ja ihanaa, odottavaa tunnelmaa.

Tätäthän meille tarjoillaan:

Ja tältä se sitten kuitenkin useammin näyttää:

 

Kakkososa käsittelee Totuutta

OSTOSTAIPUMUKSISTA

 

Tähän kuuluu arkinen alkurepliikki:

“Kulta, käyn hakemassa itselleni sen terapiapallon selkää varten. Fyssari määräsi.”

 

Tältä ostoskorin olettaisi siis näyttävän:

Ja sitten se kuitenkin näyttää tältä: