Kokoelma karttui eilen. Kesän 2012 kappale oli niin ihana, etten päässyt siitä ohi. Proosallisesti Siwasta. Ja nyt se on jo käytössä. Toimii mitä mainioimmin.
Muki on kolmastoista Muumimukini. Ehkä kaunein tähänastisista, tai sitten vai uusin ja siksi ihana.
Olen niitä, muumimuki-ihmisiä. Auttamattomasti, vaikka luulin, etten koskaan olisi.
Muumimuki-ihmisyys on jotenkin arvelluttanut minua. Olen vähän harannut vastaan. Pitkän aikaa kuitenkin jo antautunut sille. Muki on täydellisen kokoinen. Se tuntuu käteen hyvältä. Kaunis. Ja sillä voi lietsoa mielialoja.
Meillä ei itse asiassa ole mitään muita kahvikuppeja. Näistä mennään juhlat ja arjet.
Mukeilla on merkityksiä. Olen saattanut jo kertoakin teille tästä. Kerron silti uudelleen, koska tämä kertoo muumimuki-ihmisyydestä jotakin mielestäni olennaista (ehkä, että he ovat aika pöljiä? tai sitten, että aika jotenkin… hmmm… omistautuneita asialleen ainakin.). Meillä on siskon kanssa systeemi, jossa kahvivierailun aluksi käydään tärkeä rituaali. Kysytään muumimukirivstön edessä, minkä värisellä fiiliksellä toinen on. Pohditaan rauhassa. Katsellaan värejä. Joskus päätös on nopea ja helppo. Toisinaan viivytään hartaudella. Päädytään lopulta aina juuri oikeaan.
On kaksi koulukuntaa. Valinnan voi suorittaa vallitsevan mielialan mukaa (“täys mörkö” tai “aika sellainen jotenki rakkaus”) tai toiveikkaana tulevaisuuden tunnelmia maalaillen “Tartten virtaa. Vihreä Tiuhti&Viuhti” tai “Pitää rauhottua nyt. Talvimuki”). Ja sitten juodaan. Jokaisella mukilla on oma tunnelmansa. Mieliala ja viesti. Monellako muulla kahvikupilla on?
Muumimukien joukossa on muutamia kaksoisagentteja. On esimerkiksi tarkkaa, otetaanko “ruskea Nipsu” vai “turkoosi Nipsu”. pelkkä “Nipsu” ei siis käy. Niiden signaali on keskenään täysin erilainen. Otan aina turkoosin (ruskea on jotenkin synkeä ja tunkkainen. Turkoosissa on eteenpäin vievää, mutta maltillista energiaa).
On olennaista kattaessa miettiä kullekin perheenjäsenelle sopiva muki. Olen ihan oikeasti salaa vaihtanut, jos joku on kattanut lapselle Mörön. Kai niillä voisi näin tarkassa ja etabloituneessa systeemissä lähetellä jo pariskunnanvälisiä viestejäkin, mutta siihen sentään en ole sortunut – negatiivisessa mielessä ainakaan. Joskus sentään laitan vaaleanpunaisen rakkausmukin Johkulle. Ei hän sitä viestiä huomaa, mutta minua hymyilyttää spagetin äärellä.
Suosikkejani ovat tähän asti olleet rauhallinen talvimuki, se vaalenapunainen rakkausmuki (no tottakai!) ja se vaaleanvihreä, virtaisia Tiuhti&Viuhti. En koskaan juo keltapunaisesta Muumipeikko&Niiskuneiti -mukista (vaikka meillä on niitä kaksi! Lahjaksi saatuja) ja Mörköpäiviä on tosi vähän (usein vähän melankolinen lila Hemuli riittää).
Nyt luulen, että tämä uusi pääsee käyttöön pitkäksi aikaa. Siinä on kesän ja hiekan ja tuulen ja kaislojen ja uimahuoneiden ja sellaisen raukean toiveikkuuden fiilis. On, ihan totta!
