Eniten on näköjään resonoinut ajatus parisuhteen ajankäytöstä. Seuraavana tuleekin ystävyyssuhteiden todellisuus.

Kyllä mä nuo edelleen ihan allekirjoitan. Vaikka enempi saisi sitä kotiminää rentouttaa edelleen!

Sarjoista suosituin on ilman muuta ollut Totuus (mun) elämästä, ja etenkin sen nudemeikkiä käsitellyt jakso. Oli ilmeisen iso juttu olla kuvassa ilman meikkiä, sitä päiviteltiin pitkään. Hassua sinänsä. Tuoltahan mä näytän isoimman osan ajasta, enkä ajatellut sitä minään vallankumouksellisena tekona ollenkaan. Tää nettimaailma on joskus niin hassu.

Eilen huomasin, että verkkopankkini herjaa erääntynyttä laskua, reilun 1500 euron ennakkoveroa viime vuodelta. Hiipi aika iso jääpuikko puseroon! Tsekkasin tilin. Maksettu on ajallaan. Soitin verotoimistoon. Kunnossa kaikki. Viestin pankiin. Oho, virhe, sanoivat.

Tänään Journalistiliitto ilmoitti melko tylyin sanankääntein kenkivänsä ulos kirjoiltaan, jos eivät ala viime vuoden jäsenmaksut tulla tilille. Yli 200 euroa perintäkuluineen. Mitäpä hittoa? Minä taas tarkistamaan tilejä. Nekin kaikki ajallaan maksettuna. Viestiä liittoon. Oho, virhe, sanoivat. Kunnossa ovat.

Ei ole ihan pikkuraha alkaa jostakin repiä 1500 tai edes sitä 200 euroa ylimääräistä tuosta vain. Virheiden takia. Aina tulee aikamoinen ahdistus. Mutta on ollut isompiakin summia. Ja isompia sydämentykytyksiä.

Viime vuoden verotukseen oli mun papereihini ilmestynyt 30 000 euron sivuansio, ja verotettiin sen mukaan. Itkua väänsin kun kalkuloin, että mistäs hitosta tällaisiin ennakkoveroihin nyt rahat saadaan. Loppuvuodesta, kun kaikki on mennyt mikä on tullutkin.  Varsinkin, kun minulla ei ole sivutuloja ensinkään. Ja ne jo maksettavatkin verot ovat ihan riittävän isoja.  Ja että miten en muka ole vuoden kulussa huomannut, että mulla on näin isot tulot! Soitin verotoimistoon.  Oho, virhe, sanoivat. Saatkin palautusta. En paljoa mutta jonkun satasen kuitenkin. Aika paljon kivempi niin päin.

Seuraavaksi löytyi samalta verovuodelta tuplana kannetut verot tehdyistä töistä. Liki 20 ooo euron summasta. Vaikka oli ihan rahalla palkattu kirjanpitäjäkin asiaa hoitamassa. Soitto sen paljasti. Oho, virhe! Ilmanko oli tuntunut melko kireältä talous. Alkoi tuntua aikuiselta, kun saman verovuoden tuloissa oli yhteensä 50 000 euron heitto. Huh huh.

Tarkkana siis lappusten kanssa. Olisin melkoisilla lukemilla pakkasella nyt, jos olisin kiltisti maksanut kaikki penätyt summat. Ärsyttävää puljaamista.

Ihana hetki päättyi aika pian, kun kissa niin sanotusti got a little carried away. Kivat kynnet. Niillä tietty oikein poljettiin paidan läpi tunteikaasti. Lähtöhän sille sit tuli.Kattokaa nyt tota ilmettä. Peto.

Suhteellisen niljakasta camppia. Näyttelijäntyötä vailla vertaa. Ah!

Eilinen oli hyvä esimerkki. Tajusin vasta ihan loppupelissä, että saan sen cutting-virheen aina samasta kohti ja samalla tavalla. Vaikka tiedän, mistä sen saa, niin yhtäkkiä unohdin totaalisesti seurata omia luistimani. Odotin vain, että jos mua ei jyrätä ulos, niin hyvä homma. Ja luistelin siivottomasti rajojen yli siellä kaarteessa ja takasuoralla kerta toisensa perään. Pilli, huuto, boxiin. Sitten, kun tajusin tämän, tulikin puhtaita jameja. Ei todellakaan mitään sankariluokan derbyä, mutta rankuttomia nyt kuitenkin. Win!

Eilinen oli kuitenkin jo parempaa touhua kuin se ihan eka harkkapeli. Siinä vain pyörittelin päätä ja ihmettelin ohi viuhuvaa porukkaa. Nyt oli hetkittäin sellaisia tajuamisia jo. Siistiä! Olen huomannut, että mun tarttee oikeasti keskittyä ihan yhteen-kahteen asiaan kerrallaan. Otan helposti sellaisen Pelastan Kaiken -asenteen, jossa yritän häärätä hulluna joka suuntaan, ja eihän siitä nyt mitään tule. Paitsi luokatonta säätöä. Sitten kun rauhoitun keskittymään johonkin, niin homma kirkastuu ihan uudella tavalla.

Play and learn.

Kuulostaa ehkä hassulta, mutta musta on aika mahtavaa olla aika huono. Siksi, että siitä voi tulla paremmaksi vähitellen. Asiat on tavanneet olla mulle aika helppoja, ja sellaiseen tuudittautuu jotenkin. Nyt ährätään ihan ruohonjuuritasolla, ja se tekee tosi hyvää! Kirveleekin, mutta samalla tuntuu hyvälle.

Ajelin eilen taas yötä myöten kotiin (treenit on Helsingissä 19.30-22 joten olen vähän ennen puoltayötä kotona Hämiksessä) Kuuntelin radiota ja katselin pimeää lumipöllyävää tietä ja taas kerran mietin, miten siistiä on, että saan pelata tätä peliä näiden tyyppien kanssa. Niin tajuttoman siistiä! Ah!

Ja hei, huomenna opetellaan pikaluistelun saloja! Kuin siistiä se nyt sit on?!

Eroan sinusta, mutta otan mukaani joitakin hyviä oppeja. Jatkan aamupalan syömistä, sen opin sinulta ja hyvää on tehnyt. Jatkan myös alkoholitonta elämää sinne maaliskuulle haasteen keston verran. Sokeritonkin olen taas, vaikka oli tässä pari päivää hiukan haastavaa sen asian kanssa. En lähde selittelemään. Vituiksi meni. Nyt olen taas ihmisiksi.

Liikuntahommat laitan uusiksi myös. Tuo loputon sadistijumppa rikkoo selän ja polttaa palovammat kyynärpäihin. Tylsääkin sen junttaaminen on. Menen mieluummin salille oman ohjelmani äärelle ja teen lihaskuntoa toisen saamani ohjelman ohjeilla kotona. Lupaan kuitenkin liikkua yhtä paljon ja samassa hengessä kuin haasteen ideaan kuuluu. Vahvaksi tahdon edelleen.

On sinusta ollut iloakin. Kahdet farkuistani lähtevät nyt päältä nappeja availematta. Muutenkin on ihan hyvä yleisfiilis. Kahden viikon päästä tulee mittapäivä ja väliaikatulosten julkistaminen. Tämä nykyinen kehitys saa mieluusti jatkua, ja uskon vakaasti niin käyvänkin.

Hietsuperse 2012 on kohta täällä.

Kun tulee keittiöstä, ois tälleen:

Ja yläkerrasta tullessa on niinku näin:

Vesivahinko. Ei pieni. Iso.

Kuopus kysyi saako pitää bileet. Me vanhemmat oltiin että jos ei nyt.

KUIIIIN SIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIISTIIIIIIIIIIIIIIIIII!?

Kotijoukkueilla on omia treenejä koko porukan yhteisten treenien seassa, ja sitten tuossa keväämmällä otetaan yhteen HRD:n toisen kotijoukkueen, Saturday Fight Feverin kanssa. Kutsun teidät sitten tietty katsommaankin lähempänä!

Oon vähän fiiliksissä. Tai no paljon. Mä oon nykyään aika paljon aika fiiliksissä. Siitä on aika pitkä aika kun olen viimeksi tunnustanut muita kuin tanssiporukan värejä. Menee 90-luvulle lippupallovuosiin. Onkin siis jo aika!

Ja koska olen nainen joka ei klisheitä kaihda kun tilaisuus suodaan, niin tässä biisi joka soi mulla päässä koko eilisen kotimatkan joukkuejakotreeneistä kotiin. Arvaattekin sen jo: