Derbyderbydeee

Iik ääk huomenna meen treeneihin koklaamaan luikille nousemista. Jännittää ja fiilistyttää melko hitosti! Voi kun voi kun voi kun!

Viikonloppuna on roller derbyä luvassa muutenkin. Tulkaa kaikki tyypit kattomaan Suomi-Ruotsi -mittelöä! Meidän molemmat joukkueet tulilla saman illan aikana. Tulee ihan törkeän siistiä!

Jos joku on joskus miettinyt, sopisiko matsin katseleminen lapsiperheille, niin voin kahden kersan kokemuksella sanoa, että mainiosti. Tunnelma on hyvä ja laji on niin vauhdikas, että pikkutyypit pysyvät kiinnostuneina hienosti. Meidän pimut ovat jo superhyviä analysoimaan pelin kulkua ja pelaajien onnistumisia.

Nähdään tuolla! Speksit täällä.

Mun niittirintsikat on maailman kuumimmat

Roller derbyähän pelataan verkkosukkiksissa ja niittirintsikoissa. Vaatteet ovat lajin se juttu. Niiden takia minäkin pelaan. Tai simuloin pelinomaisia tapahtumia viihteen hengessä. Öljyttynä.

Ajattelin esitellä teille tätä kutkuttavaa puolta sexiwau-lajista. Näitä hepeneitä on nimittäin kertynyt kaappiin nyt aika lailla. Tässä tulee:

Ensimmäinen niittirintsikka on valkoinen perus harjoituspelipaita. Kestotahroilla ja erittäin rispaantunut. Suojien velcronauhat, omat ja toisten, tekevät siivoimmastakin vaatteesta selkoa melkoisella tahdilla. Tämä on treenikassissa aina kun ei ole pesukoneessa. Jokaisten harkkojen juttu.

Valkoisen niittirintsikan identtinen kaksonen on tämä musta harkkapelipaita. Samoilla saatesanoilla. Päällä, kassissa tai pesukoneessa 24/7. Tykkään treenata tässä paljon enemmän kuin valkoisessa. En mistään järjellisestä syystä.

Seuraava niittirintsikka on kotipelipaita. Olin Hurtta Lottana vain yhden kauden verran, mutta koska kotijoukkuejaot menevät aina silloin tällöin uusiksi, roikkuu paita naulakossa uskollisesti odottelemassa mahdollista seuraavaa Hurttakautta.

Neljäs niittirintsikka on nykyisen kotijoukkueeni Saturday Fight Feverin uljas violetti paita. Tämä päälläni olen pelannut jo kahdesti. Kotijoukkuepaidoista uupuu enää Angry Nerdsien sini-oranssi. Saa nähdä, vieläkö joskus tulen siirretyksi siihenkin. Sydämeni sykkii kyllä melko kiivaasti discopallojen tahtiin.

Seuraavat rintsikat on minulle hyvin rakas keltainen edustusjoukkuepaita. Tämän värisenä tapaa pelata B-matkajoukkueemme Queen B’s, jonka vahvuudessa olen saanut pelata neljästi (Suomessa Turkua, Lahtea ja Ruotsissa Osloa ja Malmöä vastaan). Nosto B-joukkueeseen oli iso iso haave ja suuri riemu kun se tapahtui viime kesänä. B-joukkueen paikat eivät ole pysyviä, vaan joukkueen kokoonpano elää kausittain. Olen superiloinen, että mahduin mukaan tällekin kaudelle. I love my bees! Tässä paidassa ihan erityistä on myös alakulman WFTDA-patchi. Oli iso askel liigalle päästä osaksi suurta kansainvälistä lajiorganisaatiota!

Uusin tulokas niittirintsikkarintamalla saapui naulakkoon eilen. Se on ihana vihreä matkajoukkuepaita, jota käyttää useimmissa peleissä HRD:n A-joukkue Ninja Turtles. Tämä lisä kaappiin tuntuu huippukivalta. Olen haaveillut, tietysti, pelaavani superkovan A-jengimme riveissä aina aloituspäivästäni asti. Nyt saan ekan kerran hetkisen verran leikkiä kilpparia, kun pääsin varapelaajapaikalle Turtlerosteriin helmikuun lopussa Kööpenhaminassa pelattavaan Beat my Valentine -bouttiin. Jos kaikki menee niin kuin pitää ja tietysti toivon, eli varsinaiset pelaajat eivät loukkaannu ennen reissuun lähtöä, en pelaa boutissa hetkeäkään. Se ei himmennä tippaakaan riemuani mukaan pääsemisestä! Varapelaajapaikkani on onnenkantamoinen ja johtuu pitkälti siitä, että vain harvalukuinen joukko ilmoittautui kyvykkääksi reissulle ylipäätään, mutta yhtäkaikki olen fiiliksissä. Ja joskus vielä pelaan tämä päällä enemmänkin. Se on ilman muuta tavoitteeni, vaikka veisi miten paljon aikaa!

En ole koskaan harrastanut joukkueasulajeja muutamaa ylä-asteajan lippupallokuukautta pitempään. Tämä on siis mulle täysin uusi maailma. Koko joukkuetouhu ylipäätään, yksilölajien ihmiselle. Onkin ollut hassua ja kivaa ja mielenkiintoista huomata, miten merkityksellisiä juttuja joukkueväreistä tulee.

Jokainen ylläolevista merkkaa eri asiaa. Jokainen roikkuu tuolla muistuttamassa ihan mahtavista, tärkeiden tyyppien kanssa jaetuista jutuista. Osa liittyy menneisiin kivoihin, osa tuleviin tavoitteisiin ja haaveisiin. Rakkaita kaikki, rispaantuneinakin. Varsinkin rispaantuneina.

Vaihtaisinko niittirintsikoihin? En helvetissä.

Pörrösukkasunnuntai

Ihana, rauhallinen sunnuntaiaamu. Näitä ei juuri tapaa ollakaan, koska lähden yleensä ajelemaan treeneihin kahdeksan maissa. Nyt jätin harkat väliin ja hoitelen kotiattendanceja kuntoon – on ollut paljon menoja ja jarrujen paikka.

Uusi vuosi tuntuu pärähtäneen hyvin liikkeelle. Sellainen ponteva eteenpäin menemisen meininki monella suunnalla. Hyvä vähän välillä huilaillakin.

Töissäkin tapahtuu uusia.  Menen ensi viikolla juttelemaan eräästä mahdollisesta käsikirjoitustyöstä, joka käynnistyessään laittelisi kevään aikatauluja ja olemisia kunnolla uusiksi. Katsotaan kuinka käy! Olen innoissani ja kiinnostunut ainakin nyt kuulemani perusteella, ja tuntuu erityisen kivalta että mulle soiteltiin paikasta suosituksen takia. Tein telkkua viimeksi viime vuoden kevättalvella, ja alkaisi olla taas sillä saralla annettavaa. Tämä olisi myös aika uudenlainen homma edellisiini verrattuna, joten jännää siksikin!

Jonkin verran telkkaria ja käsikirjoittelua tulee keväälle joka tapauksessa jo nyt, sillä kirjoitan 20 jaksoa Mimmikoto -lastenohjelmaa. Toisen tuotantokauden tekeminen on ihanaa. Tuttu väki ja kiva, toimiva konsepti. Tykkään ohjelmasta ja sen tekijäporukasta todella paljon.

Roller derbyn sarallakin on uusia kivoja tuulia, kun koko pelikausi on alkamassa. Ensi viikolla (19.1) starttaa Suomi cup – mittelö! Olemme eka maa Euroopassa, joka käynnistää kansallisen mestaruussarjameiningin. En pelaa lauantaina, vaan pääsen mesomaan yleisöön. Mahtavaa sekin! Tulkaahan kattelemaan – kolme matsia samalla istunnolla, siitä ei paljon meininki parane!

Eka tämän kauden oma pelini onkin vasta jännä juttu, sillä lähden helmikuun lopulla Kööpenhaminaan meidän ihanan A-joukkueen kanssa. Olen ihan superinnoissani siitä, että mut otettiin varapelaajana/penkinlämmittäjänä mukaan rosteriin, vaikka olenkin B-joukkuepelaaja. Vaikken pelaisi yhtä puolikasta sekuntiakaan koko reissun aikana, on ihan älyttömän siistiä ja kivaa olla niin hyvän joukkueen mukana matkassa! Mun derbysankareita koko Turtlejoukko! Ja muutenkin toki melkoisen kivaa päästä pitkän viikonlopun verran reissunpäälle parhaustyyppien kanssa.

Derbyosastolla on muutenkin uusia juttuja ilmoilla. Kuten mainitsinkin, hallitus vaihtuu ja sitä kautta paikat menevät uudelleen jakoon. On hauskaa nähdä, millaisia juttuja se tarkoittaa omalle osalle täksi vuodeksi. Samaan aikaan meille tulee liki kolmikymmenpäinen joukko uusia innokkaita Freshmeat-luistelijoita, joita kävin katsastamassa perjantaina. Oli innokkaan ja motivoituneen oloista porukkaa tulossa! Oli ilahduttavaa nähdä, miten kartalla ne jo olivatkin lajista. Olivat selvästi seurailleet pitemmän aikaa, käyneet bouteissa ja innostuneet mukaan. Tietää hyvää!

Tälläisiä kivoja jänniä siis meneillään. Pidelkää mulle peukkuja ens viikon työhommien kohdalla. Vaikka ei sen oikeastaan niin väliksikään. Tapaan ajatella, että hommat kyllä suttaantuvat niin kuin niiden paras on. Olen ihan yhtä tosi tyytyväinen tilanteeseen, jos aloitan uuden tekemisen tai jos jatkan justiinsa niin kuin tähänkin asti.

Nyt ihanaa teetä ja pönttöuunin pöhinää. Parasta mahdollista sunnuntaita pörrösukissa.

Tuoreempaa derbyfiilistelyä

Jotkut lukijoista ovat statistiikkasivun perusteella tankanneet viime päivinä uutterasti roller derby -aiheisia fiilistelyjäni. Käväisin itsekin lukemassa alkuaikojen rakkaudentäyteisiä tunnelmointeja. Tuli aika nostalginen olo. Tuumin, että naputellaanpa vähän siitä hommasta tuoreempaakin.

On jotenkin ihan hullua, että Freshmeat-kurssistani on vasta yksi vuosi! Derby on lohkaisuut niin massiivisen palan elämästä tämän menneen vuoden aikana, että on oikeasti välillä vaikeaa edes muistaa, millaista olikaan ennen. Paitsi näin kun alkaa oikein muistella. Kovin erilaista!

Roller derbyn löytäminen on muuttanut tosi paljon asioita. Se on tarkoittanut omien fyysisten rajojen siirtymistä ihan uusiin paikkoihin. Selän kuntoutumista tosi hyvään kuntoon ja koko yleisen liikunnallisuuden muokkaantumista huikeasti. Se on tuonut elämään tosi tarkan viikkorytmin, ja sitä myöten melkoisesti kurinalaisuuttakin. Derby sanelee viikonloppujen aikataulut ei vain minun, vaan myös jonkin verran koko perheen osalta. Olen treenien takia kotoa poissa aina tiistaisin klo: 17-21.30, perjantaisin klo: 18-23.30 ja sunnuntaisin klo: 8-15.30. Lauantaisin olen visusti kotona, jollei sitten ole pelipäivä tai joku oleellinen bootcamp kohdilla. Kaikkein mieluiten olen lauantaina kotona sohvalla syömässä paljon ruokaa ja juomassa paljon vettä, että kroppa jotenkin ehtisi palautua seuraavaa päivää varten. Sunnuntaiaamun treenit aika näppärästi raivaavat pois hippamahdollisuudet valtaosasta viikonloppuja. Joskus pitää tietysti tehdä vähän poikkeuksiakin, mutta harvoin niin tulee tehtyä.

Liikunnallisten ilojen ja ajankäyttöhaasteiden ohella derby on tuonut elämään aivan jättimäisen joukon huippukivoja uusia ihmisiä. Olemme tekemisissä niin tiiviisti, että todella tuntuu, että olisimme olleet samaa joukkoa paljon vuotta pidempään. Monella tavalla tuntuu, että olen löytänyt oman laumani, just omanlaiseni ihmiset, mun tyypit. Perheen lisäksi joukkuekaverit näkevät minua kiistattomasti eniten tässä elämässä. Paljon enemmän, kuin vaikkapa sukulaiset – niin hassulta kuin se kuulostaakin näin kirjoitettuna – ja huikeasti enemmän, kuin derbyn ulkopuoliset ystävät ja tuttavat.

Olemme yhdessä joka viikko ainakin 6,5-8,5 tuntia. Siihen pelit, pelireissut, bootcampit ja kaikenkarvaiset kekkeröinnit päälle. Sen lisäksi, että olemme samassa hallissa tuon määrän tunteja joka viikko, olemme myös ihan kirjaimellisesti toistemme ihoissa kiinni leijonanosan tuosta tuntimäärästä. Kihnutamme toistemme kyljissä ja takapuolissa kiinni ainakin 24 tuntia kuukaudesta. Ne kahdeksan off skate -tuntia kuussa sentään olemme vain sohvalla vieretysten, tai huohottamassa jossain Malminkartanon jätemäen portaissa. Aika likellä siltikin. Se hitsaa yhteen henkisestikin ihan väkisin.

Treenien ulkopuolella puuhaamme sitten lisää derbyä pienemmällä joukolla samojen ihmisten kanssa. Kullakin liigalaisella on vastuullaan liigan toimintaan liittyviä tehtäviä, joskus melkoisestikin, sillä meillä ei ole ensimmäistäkään työntekijää, valmentajaa tai muuta palkollista. Kaiken, mitä liigassa tapahtuu, täytyy tapahtua pelaajien omin voimin. Minä olen ollut viime maaliskuusta hallituksessa puheenjohtajana. Se on ollut tosi kiinnostavaa ja mielekästä liigatyötä, jossa olen viihtynyt hyvin. Nyt hallituskausi lähenee loppuaan, ja saakin nähdä millaisia hommia seuraava liigavuosi tuo tuollessaan treenien ulkopuolella. Jotakin joka tapauksessa, se on ihan varmaa.

Kun aloitimme Fresharikurssin, meitä varoiteltiin vähän naureskellen, että harrastus tulee nielemään kaiken sosiaalisen elämämme. Aika pian selvisi, että kyse ei varsinaisesti ole vitsistä. Olen tämän vuoden aikana ollut merkittävän huono seuraihminen derbyn ulkopuolella. Olen nähnyt koko vuoden aikana vain kourallista derbyn ulkopuolisista ystävistä ja tutuistani, ja sukulaisiakin sangen harvakseltaan. Koska harrastus vie niin paljon aikaa, on lopputunnit viikosta koitettava aika tarkkaan pyhittää perhe-elämälle. Tiedän, että jatkuva “en pääse” tuntuu joistakin lähipiirissäni loukkaavalta ja kurjalta, ja kannan siitä aika ajoin paljonkin tunnontuskia. Samaan aikaan olen kuitenkin nauttinut pelaamisesta ja kokonaisen uuden lajin oppimisesta niin käsittämättömän paljon ja yhä edelleen olen niin pöljänä rakkaudesta koko touhua kohtaan, etten osaa oikein olla muutenkaan.

Vuodentakaisia alkuhöyrytyksiäni lukiessa naurattaa vähän, kun huomaan kuinka vähän tuolloin lajia tunsinkaan. Tästä pelokkaasta Freshmeat-ihmettelijästä

on tullut tälläinen uskaliaampi travel team Queen B’sin pelaaja

(Kaikki kuvat Marko Niemelän)

Samalla on jotenkin super siistiä, että tunne on edelleen joka treenien jälkeen ihan yhtä fiilistynyt. Olen nyt, kevätkauden alussa, ihan järjettömän innoissani tulevista treeneistä ja peleistä.

Olen innoissani myös uusista tulokkaista! Ensi viikolla Helsinki roller derby järjestää taas tutustumismahdollisuuden uusille innokkaille. Sen jälkeen pidetään try outit alkavalle Freshmeat-kurssille. En malta odottaa millaista siisteysjengiä sieltä mahtaa taas tullakaan joukkoon!

Ehkä jopa joku lukija on tulolla! Onko näin?

Derbysiisteyttä!

Tästä tulee ihan hullun hieno derbysyksy! Hul-lun. Laittelen teille tietoa muistakin peleistä ja systeemeistä hyvissä ajoin, mutta aloitan hehkutuksen siisteimmällä hommalla.

TEAM USA TULEE MEILLE KYLÄÄN! Ihan naurettavan siistiä! Siis maailman parhaat tyypit! WHAAAAT?!

Kyllä vain. Kyllä vainenkin.

Jos nyt siis yhtään kiinnostaa se roller derby, josta tässä on keuhkottu rabieskoiran intensiteetillä marraskuun alusta lähtien, niin tää ois kyllä täydellinen sauma tulla näkemään sitä parhaimmillaan.

Liput saa kätevästi täältä!

Loman kynnyksellä

Jessus, miten kehnoa bloggailua viime aikoina! Olen huhkinut palkkatöitä ja derbyhommia ja kaikkea sellaisella suihkinalla, että kaikki muu on jäänyt ihan retuperälle. Pääsen ihan muutaman päivän perästä palkkatöistä lomallekin, enkä kyllä lupaa ihan tiivistä postittelua sen ajallekaan, mutta jos nyt vähän edes skarppaisin tälläkin osastolla.

Derbylomalle jo jäätiinkin. Se on samaan aikaan rentouttavaa että haikeaa. Kuukausi ilman ohjattuja treenejä. Ihmeellistä ja tosi outoa. Ja hei, mun eka kokonainen kausi roller derbyä on nyt takana! Jännää. Ihan mahtava olikin kaikkine treeneineen, ihmisineen, peleineen, uusine hommineen. Huippu!

Vihdoin aikaa tyhjentää koko derbykassi. Tällaista siellä oli. Suojat kaipaavat pesua todella kuumeisesti.

 

Kesällä meinaan luikata ulkona uutterasti. Ja vähän muistaa venytelläkin. Ja paljon muistaa ihan vaan rentoilla. Sitä on ollut ihan liian vähän nyt liikkeellä.

Sen verran tähyilin jo syyskaudellekin, että ostin liput marraskuiseen derbyreissuun. Mun ensimmäiseeni muuten! Sitä ennen on täällä kotimaassakin tiedossa vaikka mitä ihan järjettömän siistiä, mutta niihin sitten tarkemmin myöhemmällä.

Aattelin vähän juhannusta viettää seuraavaksi. Ens viikolla on vielä pari työpäivää, ja sitten alkaa neljän viikon totaalinen loma niistä palkkahommistakin. En pysty vielä edes käsittämään kuin järjettömän siistiä se nyt sit on!

Mua alko muuten vähän ahistaa sellaiseksi siniharmaaksi värjäytyneet latvahiukset eilen, ja tuumin niihin vähän kesäväriä tuupata. Ja tuuppasinkin. Että tällasella pinkkitukalla huutelen teille täältä meijan kuistilta että

HYVÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

JUHANNUSTAAAAAAAAAAAAAAAA!

 

 

Ulkoluistelua

Mun kuopus on kolme vuotta ootellut, että pääsisi rullaluistelemaan mun kanssa ulos. Eilen se pääs! Palvelukin pelasi – kuopus vaihtoi mulle uudet ulkorenkaat alle. Sit jo mentiinkin.

 

Nauratti, kun laakerit olivat kurkkupastillipakkauksessa.

 

 

Ronja saattoi olla vähän pettynyt siihen, että meitsi ei suoranaisesti ollut mikään maantiekiitäjä näin ekalla ulkokerralla. Aika verkkaiseen mentiin. Tärisytti melkoisesti mutta oli hauskaa. Vähitellen siinä tottui jarruttelemaankin ja väistelemään isompia kiviä. Mäet mentiin tanakassa paniikkiaurassa. Rompulla oli kovempi meininki.

Ois kyllä kiva, kun olis eri suojat ulkokäyttöön, mutta eipä ole nyt rahaa laitella kampsuihin. Joskus sitten. Mutta meinaan kyllä ulkoluistella koko kesän. Saa jalat voimaa ja tasapainokin kehittyy. Ja Ronja tykkää kun saa hengailla mun kaa, vaikka olisinkin vähän hidas sille.

My big fat derby wedding!

Olipas derbyisä viikonloppu! Ihan mahtava kaikkineen! Hehkutan ekaa bouttia ja ihan loistavaa bootcamppia myöhemmin, nyt pitää nimittäin jakaa kanssanne riemukas perhetapahtuma.

Minä ja derbyvaimoni Mini Gsus, eli Jeesus eli maailman siistein tyyppi, vietimme nimittäin eilen häitä.

Rakkausjuhla tapahtui bootcampin afterpartyissa romanttisessa Cafe Mascotissa. Sinne oli kokoontunut lukuisa hilpeä joukko Skotlannin pelaajia oman HRD-väen lisäksi. Täydellinen settaus derbyhäille.

Olimme pukeutuneet asiaankuuluvasti partyvesteihin (ja minulla oli ainakin “jotain vanhaa” eli Johtajan ihan ekat derbysukat ja “jotain sinistä” eli ARRGin kotijoukkueen rintanappi) ja ihanasti mätsääviin punaisiin asusteisiin.

Niin kuin häissä kuuluu, me kuljimme kunniakujasta ja päällemme heiteltiin paperisilppua. Juhlaväki lauloi (Sata salamaa) ja pyyhkii liikutuksen kyyneliä juhlavassa asennossa pelikentiltä tutusti polvella.

Saimme vihkijäksi kunnianarvoisan Auld Reekie Rollergirls –tuomari Cherry Furyn. Väitän, että kuumempaa vihkijää ei tältä planeetalta (eikä lähimmiltä muiltakaan) heti löydy!

Cherry piti pienen puheen, ja kysyi meiltä sitten derbyhäiden vihkikaavan mukaiset kysymykset, kuten lupaammeko aina pidellä toistemme hiuksia jos alkaa jatkoilla laatta lentää,  seuraammeko varmasti toisiamme ambulanssissa sairaalaan vahingon sattuessa pelitilanteessa tai treeneissä, sekä takaammeko vetävämme toisiamme armotta kasettiin radalla sääliä tuntematta. Ja me vakuutimme että näin aivan ehdottomasti on.

Sitten vaihdoimme sormuksenkaltaiset tuotteet:

“Tällä rusetilla…”

“ja tällä rintaneulalla…”

Ja sitten tietysti juotiin malja. Ja toinen. Ja meni siinä ehkä kolmaskin. No pullo siinä rehellisyyden nimissä meni, mutta joivat nuo muutkin.

Mun derbyvaimoni on maailman paras. Hän on jäätävän hyvä jammeri, hämmästyttävän pieni ihminen ja sisältä sulaa kultaa. Meillä on avioehto, joka sitouttaa kummankin varjelemaan toista myös omalta pöljäilyltä tilanteissa, joissa harkintakyky petää. Siinä luvataan, että suhteemme tulee aina olemaan täynnä mitä kauneinta vankkumattoman platonista lempeä. Sen lisäksi liitto tulee sisältämään ainakin jalkahierontaa, kuivalihaa ja raakasuklaasydämiä.

Rakkauden kevät 2012!

(Kuvat: Claire Leah Threat)

Derbymietteitä pimeämmältä puolelta

Mä pelaan huomenna ekan bouttini. Maailman siisteintä! Yleisö ja musat ja kaikki. Ja mä viimeinkin siellä ihan tosihommissa luistimilla. Pystyn ehkä vähän kuvittelemaan kuin kivaa se on. Järjettömän!

Oon derbyillyt nyt tasan puoli vuotta. Siihen on mahtunut monenlaista tunnelmaa. Ihan ekat viikot ja kuukaudet olin vaan hullun rakastunut. Ihan totaalipöljänä kaikkeen. Ja mä sen toden teolla osaan – hullaantumisen.  Tuntui niin järjettömän siistiltä että tällainen juttu löytyi, tällaiset ihmiset ja tällainen laji. Aluksi tuntui myös, että oppi ihan älyttömästi. Olin jossain vaiheessa jo vähän varma että täähän nyt sujuu! Tsih.

Sitten yhtäkkiä tuli melkoinen suvanto ja seinä ja mikä este nyt sitten tähän laitettaisikaan. Yhtäkkiä mikään ei tuntunut sujuvan yhtään. Kaikki uusi oli liikaa ja liian nopeasti ja liian vaikeeta. Koko perkeleen peli jotenkin mahdoton tajuta. Kaikki vanha jo opittu katosi päästä ja jaloista. Mietin jo, että mitä mä vanha urpo täällä tällaista heilun. Että muahan pelottaa hulluna mennä tonne noiden sekaan ja siellä ollessani olen lähinnä tiellä ja koitan pysyä hengissä. Paskamainen fiilis.Vaikea ääneen sanottavaksi. Enkä sanonutkaan. Luistelin vaan.

Samaan aikaan moni samalta kurssilta aloittanut suihki hurmiossa eteen päin minkä ehti. Oppi ja tajus ja eteni. Tuli valituksi matkatiimeihin ja muutenkin loisti. Vaikeaita fiiliksiä kestettäväksi, kun oma olo on mudissa. Vaikea olo, kun on tällainen kilpailunarkki. Voittonarkki. Pärjäämis-menestymis-osaamisnarkki. Kiitoksella käyvä kissa.

Iloitsepa siinä toisten hyvästä mielestä (koska ne pärjääjät hitto vieköön vielä ovat mun parhaita derby-ystäviä ja superhenkilöitä!) ja samalla uskottele itsellesi että ei 35-vuotiaat enää ole kateellisia. Eipä.

Meni monta viikkoa niitä miettiessä. Hävetti tunnustaa itselleenkin niitä ajatuksia. Kelailin, että tähänkö saatanan samaan ansaan mun piti itteni ajaa vielä vaan? Onneksi sitten muutama rohkea muukin uskaltautui kahden kesken juttelemaan samantyyppisiä. Helpotti paljon. Ja tuli tukea niiltäkin, jotka paremmin tietää. Ovat kenties jopa itse kokeilleet.

Joku kaksi viikoa sitten vähän annoin periksi. Ajattelin, että nyt Ani me vaan luistellaan. Luistellaan ja treenataan ja otetaan tästä se ilo irti minkä saadaan, ja lakataan miettimästä niitä kehnoja. Niitä osaamisia ja pystymisiä. Ja varsinkin niitä pääsemisiä. Että jos ei muuta niin osaan nyt ainakin rullaluistella vähän, mikä on helvetisti enemmän kuin edeltävinä 35 elinvuotena tätä ennen. Ja siihen voisit olla tyytyväinen sinä itseltäsi alvariinsa liikaa vaativa ahnehtija. Ni. Että tämä on kuule nyt roller derbyä. Harrastus. Ei ole ihmisyyden mittari. Tämäkään.

Ja kas perkelettä vaan! Tulee treenit, jolloin käydään läpi perusasioita. Päässä naksahtaa ja alkaa joku tajuaminen. Pitkästä aikaa. Tuleekin ilo ja pelko lähtee sen tieltä. Wohoooo miten hyvä tunne! Ei tule superosaamista tai ihmevoimia, mutta tulee taju siitä mihin pyritään. Peli hidastuu silmissä ja syntyy yhteyksiä. Ai tuosta syystä tuommoisia siellä tehdään! Jospa koklaisi sitten sellaista tehdä.

Ja nyt se on päällä vieläkin. Se tunne. Ja pelaamaan on mahtavaa mennä. Joku pullonkaula ohitettiin, ja ennen kuin uuteen sukelletaan on lupa vähän fiilistellä.

Ja huomenna fiilistelen ihan täysin palkein. Täällä:

 

Ja mikä on siisteintä? Mulla on yleisö täys rakkaita ihmisiä, joiden mielestä on kiva kattoa kun mä luistelen. Vaikka menisi miten (eikä ne sitä edes huomaa! Johku korkeintaan, mutta se tietää tarpeeksi pysyäkseen hiljaa) ja mulla on vielä ratakin täynnä rakkaita ihmisiä. Sellaisia tyyppejä, joiden tutustumisesta oon joka päivä tosi onnellinen.

Kaikkihan siis on enemmän kuin hyvin!

 

Derbyn tehoviikonloppu

Viikonloppuna tapahtui niin paljon roller derbyä, että nyt väsyttää tosi paljon. Ensin perjantaina pidettiin tavallisia treneejä, paitsi ettei ne kyllä olleet yhtään tavalliset. Ne oli tututreenit, joissa törkeiltiin erilaisissa menneen maailman derbyasuissa. Ihan mahtava U-GO-BOSS Enkkulan mailta veti meille hippaa ja mitä kaikkea hullua yleisen hauskuuden, ketteryyden ja nopeuden merkeissä, ja naurettiin niin että meinas pää lähteä. En todellakaan voi laittaa valokuvaa niistä treeneistä. En voi.

Vaikka se oli täyttä repeilyä ja perseilyä alusta loppuun, niin aivan täysimittaiset hikilöylyt sillä saatiin aikaan. Ja mikä parasta, saatiin jengi rentoutumaan ihan huolella. Toistemme yli ja ali ja ympäri kiipeileminen ja ryömiminen ja hyppiminen opetti samalla luottamaan omiin raajoihin ja palautti sen hauskuuden ja keveyden, joka välillä kiihkeisimmissä bouttiin tähtäävissä treeneissä uhkaa jäädä vähän taka-alalle.

Lauantaina olikin sitten niin täysimittainen bouttipäivä kuin voi olla. Bout O’Gold -mittelössä kohtasivat ensin HRD:n ja Dublin Roller Girlsin B-tiimit ja sitten A-tiimit. Minä juttelin mikkiin Rakelin kanssa. Yksi tunnelmaltaan tiheimpiä hetkiä oli ainakin mulle, kun yleisö lähti mukaan laulamaan Sata salamaa samalla, kun A-jengit ottivat täysillä selvää toisistaan kentällä. Derbyväki on kyllä parasta! Oli muuten superkiva nähdä siellä yleisön seassa teitä blogituttuja ympäri maan! Ehkä ens kerralla ehdittäis vaihtaa pari sanaakin, jos en ole ihan non-stop -töissä kuten nyt.

Mun kotijoukot olivat askarrelleet ihan yltiösiistit kannatuskyltit HRD:lle. Tytöt alkoivat kerätä niiden taakse nimmareita, ja olivat kaikin puolin muutenkin taas ihan ilmi liekeissä päästessään yleisöön. Ronjakin, joka kipeänä jaksoi ihmeen hyvin! Mutta kentällähän olikin muiden ihanuuksien joukossa hänen suuri rakkautensa Bambi CrushBone. Jaksaahan silloin!

Sunnuntaina bootcamppailtiin U-GO:n tahdissa. Ensin kaksi tuntia tiukaa tekemistä tasapainon, nopeuden ja ketteryyden parissa, ja sitten sekascrimmage edistyneimpien luistelijoiden kanssa. Mun edellisestä harkkamatsista on päässyt kulumaan reissun ja sairastelun ja isojen harkkamatsien vuoksi viisi pitkää viikkoa, joten teki tosi superhyvää päästä asialle. Varsinkin, kun oma eka ottelu lurkkii ihan kulman takana!

Olin tehnyt sellaisen klassikkomokan, josta jatkuvasti varotellaan. Vaihdoin aamulla luistimiin pehmeämmät cushionit, jotka antavat lisää joustoa ja liikettä luistimeen. Ajattelin kaikessa skarppiudessani, että sehän on vain hyvä se, enkä vaikka sitä etten meinannut pysyä niillä lainkaan edes pystyssä. Huoh. No, rämmin bootcampin läpi aika huojuvin elkein, mutta opinpahan ensi kerraksi.

Nyt on käsivarret mustana ja pää turpeana kaikkea uutta. Tajuamisia, mutta turhautumistakin melko runsain mitoin. Tahtoisin jo hokata KAIKEN mutta enemmän se on niin etten hokaa MITÄÄN. Tai hokaan yhden palan ja sitten kadotan otteen toisesta. Olen esimerkiksi hävittänyt jaloistani kokonaisen pysähdyksen – turning toe stopin – jonka tein monta monituista kertaa ihan hienosti jo lokakuun avoimissa luisteluharkoissa ennen kuin mulla oli edes omia kamppeitakaan. Ja nyt en saa muka tehtyä yhtään kappaletta. Siis ollenkaan. Siis mitä helvettiä? Miten ne katoavat noin? Minne ne menevät? Ja koska ne saa takaisin?

No, olen ajatellut että tämän harrastuksen tärkein oppi mulle on juurikin oppia kestämään sitä etten osaa. Ja se ei ole ihan pikku juttu ollenkaan. Vihaan sitä. Siis todella vihaan sitä. Itkuraivovihaan. Harjoiteltavaa todellakin riittää.

Ja se eka oma matsi. No se on tietty tämä. Tuuttehan paikalle!

PS. Täällä on yhä vain puolet perheestä kipeänä, ja minä surkeiden yö”unien” jäljiltä mielessäni rukoilen, ettei se kipeämpi lapsi ainakaan herää vielä aikoihin. Koska en vaan yhtään jaksa. Voisko välillä niinkin olla, että tää jengi ois terveenä edes hetken yhtä aikaa? Priti pliide?