Lofoottien valtaajat 2012 osa 9 ja 10

14.7

Pilvistä + 11

Hyttyset ovat yön aikana ajaneet koko porukan raivon partaalle, ja matkamoraali on pohjamudissa. Syömme pikaisen näkkäriaamiaisen ja hyppäämme autoon jo klo: 8.

Tänään jää taakse pohjoisin osa reissua. Yöksi on tarkoitus ajella Uumajaan laivayhteyttä varten valmiiksi.

Ajelemme ja kuuntelemme äänikirjaa. Maisema hujahtelee ohi, eikä kukaan kai oikein jaksa siitä enää kiinnostua. Nämä on vähän jo nähtyjä.

Olemme illalla suunnitelmien mukaan Uumajassa.

Käymme tsekkaamassa laivan lähtöpaikan koitamme päästä vielä illan viimeiseen laivaan. Se on kuitenkin täynnä, joten pitää malttaa huomiseen. Jäämme sataman lähelle pinelle Umeå Camping Bella Vista leirintäalueelle. Mökki on siisti ja kiva. Hintaa 500 kr / yö.

Käymme pitkän ajopäivän päätteeksi syömässä kiinalaista. Autuus pussiruokasulkeisten jälkeen!

Aamu tulee olemaan aikainen.

 
15.7

Herätys on klo: 6

Pikaiset aamutoimet ja uninen seurakunta on reissussa jälleen. Ajamme satamaan, jossa vallitsee hiljainen tunnelma. Liian hiljainen. Vain muutama auto meidän lisäksemme.

Odottelemme hyvän aikaa, mutta kun laivan lähtöaika alkaa olla jo ihan käsillä, eikä missään näy ketään eikä itse asiassa koko laivaakaan, alkaa epäilys nostaa päätään. Soitto laivayhtiöön todistaa epäilykset aiheellisiksi – olemme hankkineet liput väärälle yhteydelle. Seuraava sopiva laiva lähtisi vasta tuntien päästä, eikä siihenkään olisi varmuudella lippuja. On päätettävä jäädäänkö odottamaan mahdollisia peruutuspaikkoja vai tehdäänkö pikainen plan B.

Ketään ei huvita enää kököttää autossa yhtään pidempään. Koti ja sänky ja tavallinen arki houkuttavat niin, että päädymme teräspersevaihtoehtoon. Ajamme Uumajasta Hämeenlinnaan.

Päätämme, että laiva olisi ollut aivan paska ja sääkin kehno ja mitä vielä, ja lähdemme ajelemaan. Nyt kysytään loppukirihenkeä kaikilta. Tuntuu vähän turhauttavalta ajaa takaisin ylös, kun niin touhukkaina laskeuduttiin laivaa varten alemmas koko eilinen päivä, mutta sellaiset kannattaa vain unohtaa. Ajellaan menemään vaan.

Olemme Haaparannassa klo: 12.30. Samaan aikaan, kun laiva olisi vasta lähtenyt Uumajasta. On vähän sankariolo. Toteutamme Agneksen toiveen, ja pysähdymme rajalla Candy World karkkitukussa. Se on posketon hallillinen täynnä karkkia. Lähtee kaikilla ihan lapasesta, ja autoon kannetaan kilokaupalla kaikenlaista. Mietin seuraavana päivänä starttaavaa sokerilakkoa ja huokaan. Ja sitten syön aika paljon karkkia.

 

 

Kuuntelemme Seitsemää veljestä äänikirjana ja ajamme ja ajamme vaan. Lopulta, 13 tunnin matkan päätteeksi, olemme kotipihalla.
Unta ei varsinaisesti tarvitse kosiskella. Oma peti tuntuu taivaspaikalta.

Ihana reissu! Ihanaa olla perheen kanssa nelin ja taivaallisen ihanaa olla ilman puhelinta ja tietokonetta ja kaikkea sitä arkikiirehässäkkää, joka aina nappaa mukaansa muualla. Tavoittamattomissa ja irti kaikesta.

Norja on komea. Lofootit ovat todella hienot. Valaat, ne ovat ihan käsittämättömän upeita tyyppejä! Suosittelen erittäin isoin äänenpainoin autoreissua ihan kaikille.

 

Lofoottien valtaajat 2012 osa 9

13.7

+ 18 C !

Valaista on paha laittaa paremmaksi, joten ollaan jo reissun jäähdyttelyosiolla. Tarkoitus on ajella pitempi päivä alas Norjan puolta ja hurauttaa sitten huomenna Ruotsin halki Uumajaan laivalle. Lähdemme aamusesta ajelemaan kohti Lodingen lauttaa.

Maisema on perus-Norjaa, mieletöntä siis. Vuoria, joihin silmä kuitenkin on jo jännästi tottunut. Olemme jotenkin maisemalla ja kokemuksilla kyllästetyt, valmiit palaamaan kotiin.

Ylitämme Vestfjordenin Hamaroy-autolautalla (303 Nkr) Bognesiin. Tunnin matka menee mukavasti kahvitellen jätskin kanssa kannella. Säästämme lauttaylityksellä helposti 2-3 tunnin ajon kiharaista vuonotietä. Kivaa vaihteluakin ajelun lomaan.

Lauttaosuuden jälkeen tie on melkosita yrjörallia. Agneksen matkapahoinvointilääkkeet ovat kyllä muutenkin olleet reissussa kalliit. Itselläkin tekee jo heikkoa. Kun lääkkeetkään eivät auta, vaan laatoitus takapenkillä alkaa, siirtyy tyttö etupenkille hengittelemään. Suoritamme näkkärilounaan ajossa, koska ulkona sataa kunnolla.
Reitti Fauskeen laseteltaessa on taas ihan uudenlaista. Kovia 7 % nousuja ja laskuja, komeita vesiputouksia ja liuskekivivuoria. Paljaita päällisiä, lumenkin peitossa osa. Tässä maassa on kyllä jokaiselle päivälle omaa nähtävää tarjolla.

77-tielle siirryttäessä on melkoisen moista 1300-1700 -metristä huippua kummankin puolen. Tie kiemurtaa jyrkänteen reunaa, ajellaan pilven sisällä. Vesi kohisee alas putoukissa. Sataa yhä. Kovasti harmaata on.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Käytämme viimeiset kruunut ja suuntaamme rajan yli Ruotsiin Junkerdalenin jälkeen s/s Bombataa kuunnellaan. Hyvin kulkee.

Tällä puolen on paljakkaa ja mäntymetsää. Luntakin vielä. Upeita, vihreäkuohuisia koskia. Tien korkein osuus kulkee 740 m merenpinnan yläpuollella. Ihmeellistä, loivaa ylänköä nyt näkyvissä. Maailman katolla.

Ruotsin puolella muuttuu koko ajan tasaisemmaksi. Hienoja retkeilyseutuja. Kettukin ylittää tien ihan edestä. Ajelemme kartan ulkopuolella. Suunnistamme Norjan kartan kansikuvan hyvin summittaisen pikkupräntin perusteella.

Nappaamme hyvin hyttyspainotteisen (ekat sitten ensimmäisen päivän!) trangialounaan sateisella taukopaikalla ja hyppäämme takaisin autoon. Nyt purkki- ja pussiruoka tökkii kaikilla jo ihan kunnolla.

Leiriydymme Sjöstjärnan viihtyisälle leirintäalueelle Arvidsjaurin kunnassa. Viihtyisä, pieni paikka, jonka ikivanha ukkeli haluaa harjoitella suomeaan. 380 kr / yö.

Lettukestit taas iltapalaksi.

Mökin hyttysverkot falskaavat niin, ettei uni tule kellekään. Ynnyjä on lopulta sisällä enemmän kuin konsanaan ulkona. Koti-ikävä kaikilla.

Lofoottien valtaajat 2012 osa 8

12.7  Stave Camping

Heräämme mökissä vähän kehnosti nukutun yön jälkeen. Jokaiselle on heti selvää, että tästä tulee jännä päivä. Valaat!

Olemme reissun lakipisteessä, ja ilmassa on jo vähän kotiinpaluunkin tunnelmaa. Varailimme eilen netistä laivapaikan välille Uumaja-Vaasa kolmen päivän päähän, ja se säätelee sitten kulkuamme ja tahtiamme tästä lähtien. Näyttää vuosien tuntuman perusteella aina vain vahvimmin siltä, että 10 päivää on sopivin reissupituus. On sellainen olo, että on päässyt irti ja nautiskellut, ja palailee sitten jo mielikseen kotiinkin.

Syömme huipputerveellisen suklaaleviteleipäaamiaisen ja katselemme vähän huolekkain mielin ulos. Sumu nousee. Tämä ei ole mikään pieni aamu-usva, vaan paksua, läpitunkematonta massaa. Tiedämme, että valasreissu perutaan, jos keli ei salli merelle menoa. Samaan rahaan saa varata uuden toiselle päivällä, mutta meillä ei nyt olisi päiviä hukattavaksi. Hermostuttaa.

Saavumme alkuiltapäivästä valaidentutkimuskeskukseen. Henkilökunta on vähän hermostunutta, epävarmuus lähdöstä kasvaa. He eivät näytä olevan niinkään huolissaan sumusta vaan siitä, että edellisellä retkikunnalla kestää. He ovat olleet merellä jo muutaman tunnin normaalia pidempään. Valaita ei ole näkynyt.

Kierrämme valaista kertovan näyttelyn ja sitten meidät lähetetään tappamaan aikaa. Pyydetään palaamaan viiden tuntumassa. Josko sitten pääsisimme lähtemään. Hermostuttaa entistä enemmän.

Käymme rannassa taukopaikalla syömässä päivällistä. Olemme niin viritetyt valaiden taajuuksille, että kuvittelemme näkevämme niitä jokaisessa isommassa kuohussa. Kiikarit kuumana tarkkailemme merta sen, minkä sumu antaa myöden.

Viideltä tapahtuu melkoinen ihme. Taivas on yhtäkkiä kirkkaan sininen ja aurinko alkaa helottaa taivaan täydeltä! Kaikki sumu on kadonnut kuin iskusta, edellinen valaspartio ajaa rantaan (hymyjä! valaita on nähty!) ja pääsemme matkaan. Tuuliolotkin ovat mitä suotuisimmat 4m/s.

Pääsemme vain 8 kilometrin päähän rannasta, kun alkaa tapahtua. Muutaman kymmenen metrin päässä veden pinnassa nousee suihku! Juuri sellainen, kuin kuvissa ja luonto-ohjelmissa! Tunnelma on epätodellinen ja ihmiset pakkautuvat laivan laidoille hihkuen riemusta. Kamerat räpsyvät taukoamatta. Ja siihen se nousee. Glen. 45 000 kiloa painava ja 18 metriä pitkä kaskelotti, noin vain happea haukkaamaan! Tyhjentämään suihkutellen varastonsa tyhjäksi.

Se päästää meidät aivan viereen. Olemme 15 metrin päässä tästä jättiläismäisestä tyypistä ja olo on täysin epätodellinen. Katselemme naulittuina sen rauhallisia liikkeitä, harmaansävyistä nahkamaista selkää ja korkealle kohoavia vesisuihkuja. Miten ihmeellinen, kaunis eläin!

Kun Glen on tankkaillut joidenkin minuuttien ajan, se lähtee takaisin syvyyksiin syömään. Se kääntää itsensä melkein täsmälleen pystysuoraan asentoon ja näyttää vielä sen kuuluisan pyrstönsäkin! Kohta se on kahden kilometrin syvyydessä syömässä. Me haukomme happea kannella aivan innoissamme. Kiljumme ja huokailemme. Ihan uskomaton näky!

Olen kehno kuvaaja, eikä hetken tunne mitenkään taltioidu kameralla. Mutta tässä häntä nyt näkyy kuitenkin.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kapteenikin on tyytyväinen. Glen on vanha tuttu. Yksi alueen helposti tunnistettavista kaskelottiyksilöistä. Kullakin on omat lovetuksensa ja tunnusmerkistönsä pyrstössä, joten henkilökunta tervehtii kutakin kuin ystävää. He tietävät myös, että ruokailtuaan noin 20-40 minuuttia, on valaan palattava takaisin pintaan tyhjennysreissulle. Kiertelemme lähialuetta auringon hellittelyssä ja odotamme paluuta.

Lyhyen tauon jälkeen vesi suihkuaa taas. Kapteeni tunnistaa valaan taas Gleniksi. Se on noussut hyvin lähelle meitä. Ja siinä sitä taas ihmetellään, melkein kosketusetäisyydeltä. Valaalla ei ole kiirettä mihinkään. Se ei ole vähääkään häiriintynyt meidän läsnäolostamme. Mikäpä tuon kokoista mötkälettä uhkaisikaan! Se puuskuttelee ja me kuuntelemme lumoutuneina. Saamme olla tässä tällä tavalla! Taianomaista!

Yhteensä kolmesti Glen käy näyttämässä meille itseään. Se näyttää täysin rennolta siinä pötkötellessään. Pyrstön  nouseminen on aina se huippuhetki, jota kaikki yrittävät kameraansa tallentaa. Kamalaa, kun samalla pitäisi pystyä katsomaan tarkasti ja keskittyä kuvaamiseenkin! Johku saa napattua hienon videonkin.

Olemme merellä yhteensä kolmisen tuntia. Glenin lisäksi bongaan jostakin paljon etäämmältä yhden vesisuihkun, mutta emme lähde kiirehtimään paikalle – valas olisi jo pinnan alla kun ehtisimme lähiseutuun. Nautimme laivassa kahvia ja hyvää keittoa. Kaikilla on tarttuva hymy ja kupliva nauru. Joka pennin arvoinen juttu, vaikka pennejä kyllä kuluikin (perheeltämme noin 400 e). Tämän takia kannattaa kyllä nipistää kaikesta muusta retken kulussa.

Illalla ajelemme vielä mainiota meriseikkailua m/s Bombataa kuunnellen rauhalliselle Gullesfjordin retkeilyalueelle yöksi. Tosi kiva mökki maksaa 500 Nkr /yö. Majoitus on kyllä täällä todella yllättänyt edullisuudellaan. Subventoidaankohan retkeilyä täällä vahvasti, vai onko kilpailu vain lyhyen sesongin aikana niin kova.

Huippupäivä. Aivan ikimuistoinen. Olo on onnekas. Sillä lailla todella syvästi onnekas. Saimme tällaistakin tässä elämässä nähdä!

Lofoottien valtaajat 2012 osa 7

11.7

+ 11 C, pilvet roikkuvat ihan alhaalla. Olemme rannalla ja leirissä vielä hetken, ennen kuin lähdemme ajelemaan.

Tasapainottelemme rannalla ja löydämme hienon ravunkuoren. Laittelemme tuoreista kamppeista ruokaa.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

 

 

 

Lähdemme ajelemaan kohti Andenesia Andoyan saarella. Siellä nyt sitten viimein koittaa se reissun odotetuin juttu, valassafari. Taas on ympärillä ihan uudenlaista maisemaa. Rannikko on soistavaa tasankoa. Keli jatkuu harmaana. Näkyvyys vähän mietityttää. Toisaalta täällä keli vaihtuu hetkessä. Navakka tuuli vie paksujakin pilvipeitteitä mennessään, ja yhdessä kohdassa voi olla näkyvillä sekä ihan kirkasta sinistä, että sameaa syvää harmautta. Katsellaan siis maltilla vain.

Lehmillä ja lampailla on kaikilla vauvat. Osa lampaista laiduntaa turvekattoisten talojen katolla.

Tämä on siirtymäpäivä. Ajellaan vain. Kuunnellaan äänikirjoja ja jutustellaan. Mennään pitkiä matkoja ihan vain hiljaa omissa ajatuksissa.

Leiriydymme pitkähkön majapaikan etsinnän jälkeen Stave Campingiin. Mökki maksaa 600 Nkr / yö. Olisi mahdollisuus kuumiin altaisiin ja saunaan, mutta tyydymme paistelemaan lettuja ja pelaamaan korttia. Huominen jännittää kaikkia. Nähdäänkö valaita? Onko merenkäynti kova? Miltä ne tyypit mahtavat näyttää?

 

Lofoottien valtaajat 2012 osa 6

10.7

+14 C ja hieno keli! Sininen taivas ja lämmin, voimakas tuuli. Hiekkarannalla suola tuoksuu.

Herään, niin kuin joka aamu, valmiin puuron ja kahvin äärelle. Elintarvikevarat alkavat olla niukissa ja Johku on petrannut kaurapuuroa kanelikorpuilla. Toimii! Tänään pitää kyllä päästä täydentämään.

Leiripaikka on niin kiva, että päätämme jättää teltat pystyyn toiseksikin yöksi ja reissailla taas saarta autolla ympäri. Suuntana on “ykkössaaren” äärilaidassa sijaitseva Å. Kyllä, sen nimi on vain Å.

Tunnelma on vähintäänkin juhlava, kun audiovisuaalisen elämyksen hengessä matkaamme läpi vuorimaiseman kuunnellen eilisestä viikinkimuseosta hankittua kurkkulaulu-munniharppulevyä. Agnes opiskelee riimuja ja Ronja kiviä ja mineraaleja kirjoista  takapenkillä.

Viimeiselle saarelle saavuttaessa oikealla puolella on vain merta, merta ja merta. Kaukana horisontissa kohoaa vuoria. On helppo kuvitella valaita tänne suuruuteen. Niitä odotamme jo kaikki sydän sykkyrällä. Leikimme ajatuksella, että mistä vain tuolta kohoaisi valtava pyrstö loiskauttamaan.

Järjettömän jyrkillä etapeilla tulee vastaan rullahiihtäjiä. Fear is not a factor näille tyypeille!

Jonnekin päähän tai reunalle pääsemisessä on aina omaa viehätystään. Teemme Å:ssa proosallisesti kuitenkin lähinnä elintarviketäydennyksiä, kivat 800 Nkr (108 e) ostokset. Ei edes kovin paljon sapuskaa. Nautiskelemme pitkästä aikaa tuoreilla hedelmillä ja vihanneksilla. Iskukuumennettu maito puuttuu valikoimasta täällä, joten joudun pikakahvitytöksi valmismaitoineen.

Tekisi mieli valokuvata kaikki mitä näkyy ympärillä. Jylhyys ja kauneus ei kuitenkaan edes taltioidu kuviin. Autokuvausintoa hillitsee melkoista vauhtia paskoittuva tuulilasi – ötökkää riittää, vaikkei ensimmäistäkään hyttystä.

Joihinkin notkelmiin pystytetyt Skulptyrlandskap -teokset naurattavat. Ihan kuin tässä tarvittaisi erityisiä taideteoksia kaiken tämän keskellä! Sen kun päätänsä kääntelee vaan.

Lofoottien valtaajat 2012 osa 5

9.7

Starttaamme ajoissa matkaan. Teltat on purettu ja retkue autossa jo klo: 9.30. Puolipilvistä + 10 astetta.

Lähdemme ottamaan haltuun saarta, jonka olemme numeroineet kakkoseksi. Ympärillä on taas melko mielettömät maisemat.

Pysähdymme syömään ihanan rantalounaan Unstadvikalla. Upea hiekkaranta on täynnä lainelautailijoita. Fiilistelemme hiekkaa varpaissa ja lapset juoksentelevat villeinä aaltoja karkuun. Tuulee hulluna!

Viikinkimuseo Borgissa on myös ehdottomasti käymisen arvoinen. Hieno, komeasti toteutettu näyttely. Hehkuttelen asiaan kuuluvasti omia viikinkijuuriani.

Käymme katsastamassa myös tosi kauniin, jopa täkäläisesti jylhiin maastoihin kätkeytyvän Nusfjordin kalastajakylän. Hauskaa nähdä paikalliset perheet ottamassa aurinkoa melkein nakuina. Lämpöähän on kuumimmillaankin tänään +12 C. Itselläni on hupparin päällä vielä anorakkikin. Pitäisi ehkä karaistua.

Löydämme kivan leirintäalueen hiekkarannan tuntumasta. Skagen Camping velottaa kahdelta teltalta 250 Nkr / yö. Konenörtti fiilistyy, kun maksu tapahtuu iPadiin kiinnitetyn kortinlukijan keinoin. Teknologia palvelee leirieläjääkin.

 

Lofoottien valtaajat 2012 osa 4

8.7 Aurinkoa pilvettömältä taivaalta +13 astetta. Ihmeen lämmin.
Koska kiire ei ole mihinkään, olemme leirissä toisenkin yön. Käymme paikallisessa akvaariolinnassa, ja varsinkin ihanat hylkeet varastavat kyllä sydämet täydellisesti.

 

Esillä on myös täkäläisiä kala- ja äyriäislajeja – kaikenlaista melkoisen näköistä meren mörköä.

Iltapäivällä teemme autoretken kahden saaren väliin jäävää pientä niemekettä kiertäen. Löytyy melko absurdin näköinen golfkenttä keskellä ei mitään!

Ajelemme “kolmossaaren” alakärkeen Henningvoeriin. Mieletön, repaleinen saarimaisema, korkeita siltoja ja pieni pittoreski kalastajakylä puutarhoineen. Kalankuivatustelineitä kaikkialla.

Tankkaamme kaasua ja karkkia. Käymme keräilemässä simpukoita ja ihmettelemässä rannassa laiduntavia lampaita.

(Napsauta ekaa kuvaa, niin saat kaikki kuvat suurempana katseluasetuksiin.)

 

 

Illaksi tuttuun leiriin. Kortinpeluuta ja lukemista makuupussissa.

 

 

Lofoottien valtaajat 2012 osa 3

7.7 Oyjordin leirintäalueella on aamulle varattuna retkeilijälle ylläri. Illan sumuisen, harmaan ja sateisen mössön tilalla kohoaakin nyt teltasta kömmittäessä tällaista:

 

 

Hitto, ei siinä mitään vuorimeininkiä eilen ollut! Näytti ihan tasaiselta. Kanon skönt, sanoisin!

Aamurituaalit ovat hioutuneet vuosien yhteisen retkeilyn saatossa. Herään valmiin pannukahvin ja kaurapuuron äärelle (onnea on aamuvirkku puoliso!) ja kömmin ihmettelemään ilman kirpeää raikkautta ja kirkasta paistetta teltan eteen vedetylle makuualustalle murun viereen. Hörpimme hiljaisuudessa kuksakahvia hetken kaksin, kunnes tyttöjen teltan vetoketju käy, ja ensimmäinen pörrötukka mönkii aamupalalle. Kohta olemme siinä kaikki hämmästelemässä yöstä ilmaantunutta lumihuippua. Rauhallisten aamupuuhien jälkeen kasaamme teltat, pakkaamme auton ja starttaamme matkaan. Tänään pääsemme jo ihan virallisesti Lofooteille!

Aurinko paistaa, lämpöä on norjalaisittain hienot +13 astetta. Paiste nostaa huikeaksi kohoilevasta maisemasta esiin yksityiskohtia – vesiputouksia ja luolia, kielekkeitä ja lumikenttiä. Talot ovat juuri niin norjalaisen punaisia ja raikkaita kuin kuvitella saattaa.

Lofoottien saariryhmän saaret yhdistyvät toisiinsa joko huikeiden korkeiden siltojen tai pitkien merenalaisten tunneleiden avulla. Eksyä ei oikein voi; yksi selkeästi opastettu ja hyväkuntoinen päätie kulkee saarten läpi.

Parin tunnin ajelun jälkeen putkahdamme Lofoottien puolelle. Maisemat huikaisevat. Meri on merkillisen turkoosia ja vuoret nousevat siitä milloin Mordor-tyyppisen synkkinä, milloin vihreän pehmoisen oloisina. Horsmat kukkivat kirkkaan vaalenpunaisissaan. Ihan niin kuin vuosien reissuhaaveissamme, tämä osa Norjaa näyttää taas aivan omanlaiseltaan. Ainutkertaiselta. Ihmeelliseltä. Kaikkea tätä katsellessa saa taas itsensä hyvin perspektiiviin.

Saaria yhdistävät sillat ovat huikeita, mutta nyt taajaan toistuvissa tunneleissa meinaa vähän ahdistaa. Useampi kilometri syvällä vuoren sydämessä tai meren alle koukaten on jotenkin painostavan tuntuista. Kiitos actionleffojen, osaan turhan tarkasti kuvitella syttyvän kaasupalon tai vesimassojen vyöryn ahtaassa tuubissa. Aina helpottaa, kun valo alkaa pilkottaa edessä.

Lounastamme matkan päällä. Trangiassa pöhisee joku reissun merkillepantavan samanmakuisista pussiruuista. Pastaa jollakin keltaisella kastikkeella. Mitäänsanomatonta, mutta omalla hauskalla tavallaan retkeilyn makuista. Tunnelmallistakin, vielä näin alkumatkasta.

Taukopaikkoja on tienpielessä kiitettävän usein. Fine dining.

Lofoottien pääkaupungissa Svolvaerissa on leirintäalueilla jopa ruuhkantapaista. Jatkamme siis ohi. Tarvitsemme lisää kaasua, joten käväisemme kuitenkin pikahankinnoilla keskustassa. Ihmiset ovat helleasuissa, onhan lämpötila nyt +12 C! Huonon huumorin perhettä naurattaa eniten erään liikkeen nimi.

Leiriydymme väljälle, siistille ja kauniille Kabelvågin leirintäalueelle. Päätämme jäädä kahdeksi yöksi ja tehdä huomenna retkiä lähimaastoon. Telttapaikat maksavat  kahdelta teltalta 320 Nkr  (43 e) / 2 vrk. Superedullista. Vaikka ihan kaikki muu onkin täällä megakallista, on majoittumisen hinta hyvin kohdillaan.

Ilta on aurinkoinen, ja vaikka lämpötila on alhainen, on paisteessa mukavan lämmin. Vedämme makuualustat telttojen eteen ja lueskelemme pitkään ja nautinnolla. Ruuan jälkeen teemme vielä 5 kilometrin luontopolkuretken. Maisema on täynnään vielä raakaa hillaa. Tyttöjä viehättävät soisen maaston kihokit.

Ennen nukkumaanmenoa pelataan vielä iltateen äärellä korttia ja luetaan yhteistä kirjaa Maameren velho. Onko ihanampaa?

 

Lofoottien valtaajat 2012 osa 2

6.7 Kukkolafors, Ruotsi- Oyjord Camping, Norja

Herään aamukymmeneltä siihen, että Johku on laittanut aamupalaa ja Love boat -teeman soimaan. Sisällä on +27 astetta ja tekee mieli päästä lähtemään nopeasti.

Pikainen pakkaus ja mökin siivous, ja retkikunta autoon.

Ensimmäiset 10 km joudutaan köröttelemään keskeneräistä sepelitietä, mutta sitten paranee. Ympärillä aukeaa kaunis ja kesäinen, erittäin siistitty, ruotsalainen pastoraali-idylli.

Ylitämme Napapiirin ja ihmettelemme Kattilakoskella hienoja kuohuja.

Ensimmäiset porot nähdään Övertårneon ja Pajalan välissä. Pajalan ohi ajellessa mietitään tietysti populäärimusiikkia ja Vittulajänkää. Hieno aurinkoinen hellekeli, ei tietoa luvatuista ukkosista.

Onnen ja vapauden tunne on pulputtava. Facebook-muotoinen ajattelukin vähenee hyvää vauhtia.

Puoliltapäivin alkaa sadella. Takapenkki simahtaa. Kiirunaan edetessä on isoja tietöitä menoa hidastamassa. Kuuntelemme Sherlockia ja huristelemme ajatuksissamme eteenpäin. Voikukat vielä kukassa täällä ylhäällä. Kaupunkialueelta poistuttaessa alkaa näkyä lumihuippuja.

Iltapäivällä bensamittari alkaa näyttää vähän huolettavalta. Ei näy asemaa mailla halmeilla. Satelee ja pilvet roikkuvat alhaalla. Kun asema viimein ilmestyy kaarteiden takaa, on selvää että muutkin matkalaiset tahtovat tankata ennen Norjan miljoonabensoja.

Rakkasjohkan Silverfoss-vesiputous mykistää- Jostain on kaivautunut myös miljoonia mittarimatoja syömään kaiken kasvillisuuden.

Kello: 18.25 ylitämme viimein rajan Norjaan! On kesäisesti +7 astetta ja tihkuttaa. Maisemassa lunta. Typerryttävät seudut ympärillä, sen minkä pilviverholta välillä pilkistää.

Yöksi Oyjord Campingin leirintäauleelle hintaan 320 Nkr (noin 43 e = oikein jees!) kahdesta teltasta. Ilta on sumuinen ja hämyinen. Vähän ankean harmaa leiripaikka, mutta menkööt. Ihan hyvät yhteiset vessat ja suihkutilat. Kokkailu (pussihommia, totta kai) sujuu Trangialla.

 

Nyt päästiin tosi toimiin!

Lofoottien valtaajat 2012 osa 1

No niin, valaskuvat ovat löytyneet! Nyt alkaa matkasarja Lofoottien valtaajat 2012 – matkapäiväkirjani Norjan reissulta.

Reissu kesti 10 päivää ja mukana oli koko nelihenkinen perheeni: minä, puoliso ja varttia vaille 10- ja 12 -vuotiaat tytöt. Reissu tehtiin autolla ja minibudjetilla; omat pussiruuat mukana ja vähimmin mahdollisin täydennyksin matkan kuluessa. Asumuksena kaksi telttaa ja vuokramökit vaihdellen fiiliksen mukaan.

Tästä lähtee.

5.7 Virrat- Alavus- Ylivieska- Tornio- Kukkolafors Ruotsin puolella.

Ajamme pitkän ekan päivän. Tahdomme päästä ulkomaille yöksi. Lähtö tapahtuu mummulan pihalta klo: 13 ja perillä Kukkolaforssenin leirintäalueella olemme joskus iltakymmenen ja -yhdentoista välissä.
Matka taittuu rattoisasti. Kaikilla on menemisen olo. Fiilistellään edellisvuoden autoretkeä ja haaveillaan valaista.

Olemme viime kerrasta muistaneet äänikirjat, ja mukaan on pakattu monta romaanillista kuunneltavaa. Aloitamme Sherlock Holmesin seikkailuilla. Mahtavasti luettu ja mukaansatempaava tarina kuluttaa ajosta muutaman tunnin kuin siivillä.

Poikkeamme Oulussa reissun viimeiselle ravintolaruualle ennen pussiruokasulkeisten alkamista – Norjan 70 euron hampurilaisateriat ovat hyvässä muistissa. On 23 asteinen ihana kesäpäivä.

Huudamme “Hyvästi Iijoki” sillalla. Soitamme Kemin tuntumassa palokunnan sammuttamaan niittypaloa. Tuntuu vapaudelta.

Myöhäisellä olemme Ruotsin puolella. Väsyneinä päätämme mennä mökkiin. Aamun lähtöä saadaan niin aikaistettua, kun ei tarvitse puljata telttojen kanssa. Minä möngin unisena kyselemään tilaa, ja yksi mökki onkin vielä vapaana. Vähän matkatokkurassa ruotsin puhuminen kylmiltään pitkästä aikaa tuntuu melkoisen kankealta. Olen kuitenkin tyytyväinen saatuani katon porukan pään päälle.

Vasta mökissä puoliso tiedustelee hintaa. En ollut kysynyt sitä touhuissani ollenkaan. Kuitti kertoo mökin vuokraksi melkein 140 euroa / yö! Se on reilusti tuplat budjetoimaamme yöpymishintaan verrattuna. Köh köh. Oppirahoja. Seuraavat yöt nukutaan visusti teltassa.

Mökki on luksukas, ihan liian hieno meille telkkareineen ja suihkuineen – retkellähän tässä ollaan! Mutta saammepa nukuttua ensimmäisen yön mukavasti. Retkikunnan tunnelma on korkealla. Olemme reissussa!

Kukkolaforssenin leirintäalueella oli kyllä ikkunasta näkymiä.