22.12 Sataa

Viime vuoden luukku 22 oli tällainen. Nyt mennään tällä:

Ihana biisi. Ei mistään erityisestä muistosta johtuen, vaan yleisesti. Tunnelmallinen.

Olen ajastanut tämän merkinnän teille. Terkkuja viltin alta, suklaan vierestä. Aaaaah.

24.12

On jouluaatto. Ei kai kukaan enää kokkaa mitään ihmeempää? Nyt vain nautiskellaan. Keräillään valmiiksi laitellut herkut pöytään. Lämmitetään korkeintaan.

Tämä on ajastettu merkintä. Olen ollut jo muutaman päivän  nauttimassa. Meinaan nauttia vielä useamman päivän niiden villasukkien, kirjojen ja suklaankin äärellä. Saunoa, kutoa, laulaa ja olla vain. Irrallani puhelimesta ja tietokoneesta ja kiireestä.

Joulukalenterikin tietysti päättyy tänään. Melkoinen urakka se olikin, mutta hauskaa. Löysin monta ihan uutta kantrijoululaulua ja sainpahan ainakin fiilisteltyä joululla koko kuukauden. Ainakin muutaman teistä tiedän rohkaistuneen näillä resepteillä ekaa kertaa kokkailemaankin. Erittäin jees!

Kertokaa sitten, mitä teitte ja miltä maittoi.

Minä laittelin tänä jouluna tosi vähän. Laatikot tein, siitä perinteestä en tingi, mutta aika lailla muu jäi kirjoitteluasteelle. Niin oli tarkoituskin. Ottaa erittäin lunkisti ja toipuilla vain. Tänä vuonna juuri tämän verran on hyvä.

Kaikille teille ihanaa, rauhallista ja rentouttavaa joulua. Pehmyttä, lämmintä ja hyvää.

Viimeisenä viisuna vielä tällainen. Aika ihana ääni hänellä:

23.12

Suklaata. Sitähän pitää olla. Minun suklaani on tummaa, ja siinä on mieluusti joko marsipaania, rommia tai punssia.

 

Tässä  fiilistelykuvaa Tallinnasta. Jotain tällaista se voisi vaikka olla ihan mieluusti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tässä vaiheessa jouluun laskeutumista en ala kuitenkaan tehdä enää makeisia itse, vaan etsin parhaat kaupan valikoimista. Suklaa yhdessä villasukkien ja hyvän lahjakirjan kanssa on sellainen takuuresepti, jolla minut pidetään fiiliksissä vaikka pidemmätkin pyhät.

 

Kuunnellaan sitten tällainen:

 

22.12

Vihaan lipeäkalaa. Voisin syödä tuota valkokastiketta kyllä, mutta kalaa en. Mutta koska lupasin toimittaa teille reseptiikan koko joulupöytää varten, niin tässä sitten resepti sillekin hirmuiselle ruualle. Tehköön ken haluaa. Hyvä markkinapuhe, eikö?

Musiikiksi tällaista. Laitan ihan pokkanaamalla Michaelin kantriksi:

 

 

 

21.12

On vielä pari ihanaa jouluruokaa. Tässä muutamakin resepti samalle päivälle.

Minun jouluni ei tule ilman suolasienisalaattia. Tietty vähän hankalaa, jos herää asialle vasta näin lähellä joulua. Sienethän piti keräillä jo syksyllä suolaantumaan. Onneksi kamaa saa valmiinakin.

Minulla on anopin poimia rouskuja suolalimessä jääkaapissa. Tänä syksynä ei olisi selän kanssa tullut kysymykseenkään lähteä sienimetsälle (jota touhua kyllä rakastan paljon!). Siinä vaiheessa kun metässä oli poimittavaa, minä en  vielä päässyt edes jalkeille. Nyt pääsen jo, mutten edelleenkään mitenkään voisi kumarrella kamaa koriin. Onneksi on ihana anoppi.

Jos on kaapissa sientä suolattuna, niin näinhän se sitten kulkee:

1. Huuhdo sienet ylimääräisestä suolasta. Jos ovat olleet pitkään liemessä, voit liottaa niitä kylmässä vedessä vähän pidempäänkin.

2. Leikkaa sienet esim. saksilla pieneksi. Pilko myös sipuli mahdollisimman pieneksi (punasipuli on mainio myös).

3. Sekoita sienet ja sipuli smetanaan. Anna tekeytyä hetki. Valmis.

Tässä on variaatioita. Jotkut laittavat kermaviiliin, ja jotkut vispattuun kermaan. Minä tykkään smetanasta.

Jos joulupöytään kaivataan sillejä, niin vielä senkin ehtii. Täältä löytyy hyvännäköistä reseptiikkaa, olkoonkin vähän sponssimeiningillä.

 

Ja tämä on Helille: jos kaipaat joulupöytääsi kalkkunaa, niin tällä lähtee.

 

Ja biisinä tällaista:

20.12

Aattoaamuna, ennen joulusaunaa, syödään tietty riisipuuroa ja sekametelisoppaa. Se on yksi suosikkihetkiäni. Minusta on hauskaa tulla pöytään tukka unitakussa pyjama päällä, syödä, mennä saunaan, ja pukeutua sitten aatonviettovaatteisiin. Sellainen erityisfiilis.

Tässä kohti olen tavannut viedä linnuille kauralyhteet (nyt osalla lukijoistani meni strömsömittari pakkasen puolelle, joo joo) mutta tänä vuonna vein kaurat puuhun jo pari päivää sitten. Linnuilla tuntuu olevan melkoisesti tekemistä löytää ruokaa näillä nietoksilla. Sitäpaitsi niitä on kiva katsoa tuossa olkkarin ikkunan alla pöheltämässä lyhteen kimpussa.

Sekametelisoppa on myös yksi niistä herkuista, jota en koskaan syö muulloin kuin jouluna. Se kuuluu juuri tuohon hetkeen. Täällä oli hyvä valmis resepti sille.

Ja riispuurohan kannattaa keittää näin (ohje Reseptivihkosta):

 

2 dl vettä

2-3 rkl voita

2 dl puuroriisiä

1 l maitoa mieluummin kulutusmaitoa (punaista)

1 tl suolaa

1 kuorittu manteli

 

1. Kiehauta vesi ja voi. Lisää riisi. Keitä n.10min tai kunnes vesi on imeytynyt riisiin.
2. Lisää maito pienissä erissä, anna puuron kiehahtaa lisäämiskertojen
3. välissä.
4. Kun puuro on alkanut kiehua viimeisen lisäyksen jälkeen, vähennä lämpö hyvin pienelle ja sammuta lämpö kokonaan loppuvaiheessa.
5. Anna puuron hautua n.50-60 min.
6. Mausta suolalla ja lisää manteli.
7. Tarjoa lisänä sokeria, kanelia ja maitoa, tai sekahedelmäkeittoa.

Anoppini sanoo, että puuron on oltava niin pehmeää, että riisin saa kielellä muussiksi.

 

Viimeisiä joulukantriralleja viedään. Olkoon tällainen.  Jokainen voi pitää huolen siitä, että omassa himassa homma on kunnossa. Ja koskee niitä äitejäkin

19.12

Jaahas. Paisteellanpas se kinkku.

Kivoin tapa paistaa se on tietysti järjestää kinkunvalvojaiset. Tällaisia vietin aikanaan Riikan ja Mikon luona (terkkuja sinne!) . Kutsutaan siis kaverit aatonaattona glögittelemään, ja paistellaan eväiksi niitä ekojen reseptien pekoniluumuja, ja sitten valvotaan yötä kinkku-uunin valossa. Joskus pikkutunneilla päästään maistamaan, millaista saatiin.

Jaakko Kolmonen osaa tämän niin hyvin, että ohjaan teidät suoraan hänen ohjeensa äärelle. Täältä löytyy.

Kokeilin männäjouluna tuota ruiskun kanssa suolaamista. Ihan hauskaa hommaa. Niin, ja luomukinkkuja saa vielä tilattua joistakin kaupoista ainakin täällä Hämeenlinnassa, mutta hoppu tulee. Ja kyllä, niissä on makueroa!

Kinkun kastike syntyy parhaiten niin, että kerää kinkun paistoliemen talteen. Siihen vähän sekaan omenahilloa ja kermaa, ja valmista tuli. Ihan törkeän hyvää – suolakin kinkusta valmiina!

Kuunnellaanpa tänään tällaista (alkaa olla vaikeaa muistaa, mitä olen jo soitellut ja mitä vielä on edessä) G.M tietysti tekee tämän parhaiten, mutta versioidaan Taylorin tapaan.

18.12

Aisti-iloja tälle päivälle. Vein eilen tytöt tutustumaan Helsingin joulumeininkiin. Heille liikuttavan uutta ovat sellaiset asiat, kuten Stocka, jouluikkuna, Aleksin jouluvalot, ja kaikki se itselle melkoisen tuttu.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mutta olinpa minäkin autuaasti päässyt unohtamaan, miten julmetusti porukkaa kyseisessä liikkeessä asioikaan näin joulun alla!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pistimme oikein nautinnoksi, ja haimme laatikollisen leivonnaisia isoäidilleni (samalle, jonka kanssa viimeksi pidin pitsakemuja – vanhuksia saa mielestäni ruokkia myös hyvillä ruuilla! Tai no hyvillä ainakin maun puolesta.). Naana kun suree, ettei enää pääse Herkkuun, kun kunto ei riitä. Keitimme kermakahvit ja fiilistelimme. Tytöt lauloivat joululaulunkin – melkein ällöttävää idylliä jo.

 

 

 

 

 

 

Nappasin kotiin mukaan vain muutaman koristeen. Nämä olivat niin södejä, että meinaan pitää ne makkarin pöydällä vielä joulun jälkeenkin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Unelmahattaraa all the way:

17.12

Tänään tulee kuvatunnelmointiluukku, sillä olen liian fiiliksissä reseptien kirjoittelemiseen. Valvoin yön, koska jännitti niin järjettömästi. Aamuyöstä tuli kaivattu viesti: pieni poika on syntynyt. Voikohan parempia joululahjoja saadakaan?

Se “Jeesuksen toinen tuleminen”, josta kirjoitin vähän aikaa sitten, siis tapahtui nyt. Onpa vain itämaantietäjien tehtävä tehty vaikeammaksi näinä päivinä. Sairaalaan pääsevät katsomaan vain isovanhemmat.

Odotan malttamattomana yksityiskohtia ja tunnelmia. Kuvan jo sainkin. Siinä on, tietysti, maailman suloisin pieni pikisilmäpoika. Kohta saan sen syliin.

Vähän aiheeseen sopivasti päivän kuvatunnelma on Vanajan kirkon pihalta. Järjettömän kaunis vanha kivikirkko, jossa lauloimme kauneimpia joululauluja alkuviikosta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Biisi pitää tietysti olla. Olkoon tänään vaikka tällainen (jos on valvonut ja täynnä rakkautta, saa notkua patetian portailla):

 

16.12

Lahjat. Tänä vuonna tuli sellainen tavaraähky, että teki mieli miettiä lahjahommia vähän tarkemmin. Samaan aikaan rankapolo blokkaa tehokkaasti pois ylenmääräiset karkkipaja-ajatukset ja muun tilpehöörin, joten piti vähän tuumia uusia ideoita.

Kun asuin Helsingissä, kerrostalokaksiossa Kalliossa Alkon takana, ei kamalasti tarvinnut miettiä, mitä antaa joululahjaksi tervehdystään tuovalle naapurille. Täällä Hämeenlinnan Sairiossa homman nimi valkeni ensimmäisenä jouluna. Ovella oli aattoaamuna melkoinen vilske, kun naapurit halusivat muistaa milloin glögipullolla, milloin leivonnaisilla, tai milloin nyt milläkin pienellä kivalla. Miten kiusaannuttavaa oli seistä siinä äimänä katselemassa. Ei minulla ollut mitään varastoja tuollaiseen.

Seuraavana jouluna olin valmiimpi. Ojentelin iloalla suklaakarkkeja ja pipareita. Hyvä fiilis!

Tämän vuoden leivontasulkeisia rajoittaa emännän kunnon ohella myös keittiöremontti. Täytyy mennä melko vähin valmisteluin. Lahjaidea löytyi eilen ihanasta uudesta luomukaupastamme Ryytimaasta. Lahjassa yhdistyi monta hyvää juttua: luomu, kauneus, käyttökelpoisuus, tarpeellisuus ja ihan pudas nautinto. Tällaisia:

Kukka- ja maustseoksissa on täytenä luomulaatuna ruusunkukkaa, kehä- ja ruiskukkaa, kanelia, neilikkaa, inkivääriä, chiliä, paprikaa ja kaikkea muuta ihanaa. Värikkäitä ja ihanan tuoksuisia juttuja.

Ja mikä parasta, otin niitä sen verran monta, että hyvässä lykyssä muutama jää omaankin käyttöön.

Löytyi myös ihanaa teetä paketteihin sujautettavaksi.

Luomu Chai-vihreä tee: tee, kaneli, appelsiininkuori, kardemumma, neilikka

Kaupan pitäjä auttoi myös pakkaushommissa. Niissäkin olen meinannut päästä tänä vuonna aika pienellä rasitteella (itselleni ja luonnollekin).

Sain Ryytimaasta erivärisiä niininaruja, jotka vain laittelen mauste- ja teepakettien ympärille. Muuta ei tarvita, koska itse paketit ovat niin söpöjä. Kirjalahjat ja muun pakkaan Kotivinkin repparikeikalta joulupaperitehtaasta nappaamillani tuliaisilla. Elintarvikekäyttöön tarkoitetuilla väreillä värjätyt paperit eivät ole ympäristölle haitallisia (ja vauvavastaanottajat voivat tarvittaessa jopa maistaa.) , ja nämä olivat heille sellaista poisheitettävää ylijäämätavaraa jo valmiiksi. Näillä rullilla on menty läpi syksyn, ja vielä vähän jäikin.

Alkaa olla hyvin pulkassa lahjapuolikin.

 

Ja biisiksi 1,5-vuotiaan siskonpoikani eilisen kommentin kunniaksi (hän näki Dollyn kuvan, ja totesi “Ani”)

Kenny Rogers & Dolly Parton