Kutittaa hulluna. Tekee mieli repiä ja raastaa. Hinkuttaa santapaperilla ainakin. Kääriytyä nastoihin. Kävellä ihan liki rapattuja seiniä. Kidnapata talviteloille vetäytyvä siili ja pakottaa töihin.
Läpsin. Taputtelen. Raavin liepeiltä. Rasvaan ja rasvaan ja rasvaan.
Pöllö tuli minuun perjantaina. Nyt sillä on selkeä värinvaihtohetki meneillään. Rupi muodostuu ja alkaa vähitellen irtoilla. Olin unohtanut miten se kutiaakin.
Ensimmäinen kuvani on selässä, paikassa jota en edes itse näe juuri koskaan. Se on parikymmentä vuotta sitten otettu kilpikonna. Tatskamessuilla hetken mielijohteessa hankittu vähän väärän kokoinen ja näköinen. Väärässä kohti. Tykkään siitä silti.
Tämä pöllötyyppi on värikäs ja ihana. Hyvin pohdittu ja suunniteltu. Odotettu, oikeassa koossa ja just oikeassa paikassa. Vasemman käden sisäpinnassa. Joka aamu herään hämmästyneen ihastuneena. Jee, se on siinä vieläkin! Toivottavasti tunne kestää läpi synkeän talven.
Oli hauska hetki, kun sitä laitettiin. Istuin ja katselin taiteilijaa töissä. Se on musta aina superkiehtovaa. Joku osaa tuollaista, ja uskaltaa sen vielä toisen ihoon ikuisesti piirtää! Tosi varmoin ottein, hiljaa siinä rapsuttelee menemään. Pikkuhiljaa kuva muotoutui, ja siitä tuli koko ajan vähän vieläkin ihanampi. Hetkeksi ajatus tuli vähän kaihoisana. Voi kun tuon saisi tuossa pitää!
Heh.
Hoito-ohjeiden kirjavuus on naurattanut viimepäivät.
- Ei kai sulla siinä enää kelmua ole?
- Miksei sulla herranjumala ole siinä enää kelmua?
- Hyvin voit mennä salille jo samana päivänä!
- Ei sitten mitään liikuntaa kahteen viikkoon!
- Sauna ei pahaa tee!
- Sauna sitten tekee tosi pahaa!
Vähän niinkuin tollainen tamagotchi. Kokolailla huollettava nyt hetken aikaa. Pöllö, pöllömpi, pöllöin. Just mun. Ihan pelkästään vaan mulle.





































