Apua, olen muki-ihminen!

Kokoelma karttui eilen. Kesän 2012 kappale oli niin ihana, etten päässyt siitä ohi. Proosallisesti Siwasta. Ja nyt se on jo käytössä. Toimii mitä mainioimmin.

Muki on kolmastoista Muumimukini. Ehkä kaunein tähänastisista, tai sitten vai uusin ja siksi ihana.

Olen niitä, muumimuki-ihmisiä. Auttamattomasti, vaikka luulin, etten koskaan olisi.

Muumimuki-ihmisyys on jotenkin arvelluttanut minua. Olen vähän harannut vastaan. Pitkän aikaa kuitenkin jo antautunut sille. Muki on täydellisen kokoinen. Se tuntuu käteen hyvältä. Kaunis. Ja sillä voi lietsoa mielialoja.

Meillä ei itse asiassa ole mitään muita kahvikuppeja. Näistä mennään juhlat ja arjet.

Mukeilla on merkityksiä. Olen saattanut jo kertoakin teille tästä. Kerron silti uudelleen, koska tämä kertoo muumimuki-ihmisyydestä jotakin mielestäni olennaista (ehkä, että he ovat aika pöljiä? tai sitten, että aika jotenkin… hmmm… omistautuneita asialleen ainakin.). Meillä on siskon kanssa systeemi, jossa kahvivierailun aluksi käydään tärkeä rituaali. Kysytään muumimukirivstön edessä, minkä värisellä fiiliksellä toinen on. Pohditaan rauhassa. Katsellaan värejä. Joskus päätös on nopea ja helppo. Toisinaan viivytään hartaudella. Päädytään lopulta aina juuri oikeaan.

On kaksi koulukuntaa. Valinnan voi suorittaa vallitsevan mielialan mukaa (“täys mörkö” tai “aika sellainen jotenki rakkaus”) tai toiveikkaana tulevaisuuden tunnelmia maalaillen “Tartten virtaa. Vihreä Tiuhti&Viuhti” tai “Pitää rauhottua nyt. Talvimuki”). Ja sitten juodaan. Jokaisella mukilla on oma tunnelmansa. Mieliala ja viesti. Monellako muulla kahvikupilla on?

Muumimukien joukossa on muutamia kaksoisagentteja. On esimerkiksi tarkkaa, otetaanko “ruskea Nipsu” vai “turkoosi Nipsu”. pelkkä “Nipsu” ei siis käy. Niiden signaali on keskenään täysin erilainen. Otan aina turkoosin (ruskea on jotenkin synkeä ja tunkkainen. Turkoosissa on eteenpäin vievää, mutta maltillista energiaa).

On olennaista kattaessa miettiä kullekin perheenjäsenelle sopiva muki. Olen ihan oikeasti salaa vaihtanut, jos joku on kattanut lapselle Mörön. Kai niillä voisi näin tarkassa ja etabloituneessa systeemissä lähetellä jo pariskunnanvälisiä viestejäkin, mutta siihen sentään en ole sortunut – negatiivisessa mielessä ainakaan. Joskus sentään laitan vaaleanpunaisen rakkausmukin Johkulle. Ei hän sitä viestiä huomaa, mutta minua hymyilyttää spagetin äärellä.

Suosikkejani ovat tähän asti olleet rauhallinen talvimuki, se vaalenapunainen rakkausmuki (no tottakai!) ja se vaaleanvihreä, virtaisia Tiuhti&Viuhti. En koskaan juo keltapunaisesta Muumipeikko&Niiskuneiti -mukista (vaikka meillä on niitä kaksi! Lahjaksi saatuja)  ja Mörköpäiviä on tosi vähän (usein vähän melankolinen lila Hemuli riittää).

Nyt luulen, että tämä uusi pääsee käyttöön pitkäksi aikaa. Siinä on kesän ja hiekan ja tuulen ja kaislojen ja uimahuoneiden ja sellaisen raukean toiveikkuuden fiilis. On, ihan totta!

Hetkessä hetken

Onni on varastettu lomahetki.

Sillalta heitellyt kivet. 11 telkkävauvaa. Grilli täynnä. Rankkasade mökin kattoon.

Fudismatsi makuupussista. Naku-uinti jäävedessä.

Yölintujen laulukuoro.

Havahtuminen olemiseen. Punaeväiset kalat pintavedessä. Kortteiden hemulihiukset. Vastarannan kokon savu. Läsnäolo ilman sirinää.

Punaviini portaikolla.

Aikuisten sisarusten aina löytyvä yhteys. Riippumattonokkauni.

Vaivaton, kupliva nauru.

Loman kynnyksellä

Jessus, miten kehnoa bloggailua viime aikoina! Olen huhkinut palkkatöitä ja derbyhommia ja kaikkea sellaisella suihkinalla, että kaikki muu on jäänyt ihan retuperälle. Pääsen ihan muutaman päivän perästä palkkatöistä lomallekin, enkä kyllä lupaa ihan tiivistä postittelua sen ajallekaan, mutta jos nyt vähän edes skarppaisin tälläkin osastolla.

Derbylomalle jo jäätiinkin. Se on samaan aikaan rentouttavaa että haikeaa. Kuukausi ilman ohjattuja treenejä. Ihmeellistä ja tosi outoa. Ja hei, mun eka kokonainen kausi roller derbyä on nyt takana! Jännää. Ihan mahtava olikin kaikkine treeneineen, ihmisineen, peleineen, uusine hommineen. Huippu!

Vihdoin aikaa tyhjentää koko derbykassi. Tällaista siellä oli. Suojat kaipaavat pesua todella kuumeisesti.

 

Kesällä meinaan luikata ulkona uutterasti. Ja vähän muistaa venytelläkin. Ja paljon muistaa ihan vaan rentoilla. Sitä on ollut ihan liian vähän nyt liikkeellä.

Sen verran tähyilin jo syyskaudellekin, että ostin liput marraskuiseen derbyreissuun. Mun ensimmäiseeni muuten! Sitä ennen on täällä kotimaassakin tiedossa vaikka mitä ihan järjettömän siistiä, mutta niihin sitten tarkemmin myöhemmällä.

Aattelin vähän juhannusta viettää seuraavaksi. Ens viikolla on vielä pari työpäivää, ja sitten alkaa neljän viikon totaalinen loma niistä palkkahommistakin. En pysty vielä edes käsittämään kuin järjettömän siistiä se nyt sit on!

Mua alko muuten vähän ahistaa sellaiseksi siniharmaaksi värjäytyneet latvahiukset eilen, ja tuumin niihin vähän kesäväriä tuupata. Ja tuuppasinkin. Että tällasella pinkkitukalla huutelen teille täältä meijan kuistilta että

HYVÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ

JUHANNUSTAAAAAAAAAAAAAAAA!

 

 

Lukulistalla

Kävin eilen haalimassa kesälukemistoa. Panostan pokkareihin (ilmeisten hintasyiden lisäksi) niiden keveyden vuoksi. Ja siksi, että haavekuvissani luen laitureilla, hiekkarannoilla ja muissa sottaavissa olosuhteissa, enkä tahdo ryvettää ns. oikeita kirjoja.

Tällaiset valikoituivat nyt mukaan.

 

Koska Hornbylla ei voi mennä vikaan.

 

Koska takakansiteksti lupaa absurdia kyytiä (ja kansi on superhieno).

 

Koska on aika ottaa selko Atwoodista.

 

Koska Irlanti kiehtoo aina.

 

Mitäs teillä on luvussa meneillään?

Selkäkaikuja

Selän hajoamisesta on kohta tasan kaksi vuotta. Kului sekin aika sitten, vaikken sillä hetkellä ikinä uskonut että tulee vielä muitakin kuin kipuaikoja.

Pitkään siinä meni. Ensin melkein puolikas vuosi lähes pelkkää pötköttelyä, sitten toinen puolikas normaalin kävelyn ja muun perushomman opettelua, kunnon paikkaamista.

Nyt tunnen olevani kunnossa. Voin mainiosti. Vammasta on enää minimaalisia kaikuja. Joitakin liikkeitä joita varoa. Joitakin lajeja joita välttää. Ja onpahan tullut  joitakin isoja myönteisiä ylläreitä, kuten roller derby, jota selkä ei ainoastaan kestä, vaan suorastaan rakastaa.

Tukilihakseni ovat loistokunnossa. Terkkuja vaan sille paskamaiselle lekurille, joka lähetti mut lopullisesti risana kohti synkkää tulevaisuutta – totesi, että selästä tuskin enää mitään tulee ja että kivuttomuutta ei ehkä olisi koskaan näköpiirissä. IN YOUR FACE, urpo!

Kestän melkoisen hyvin sen ilmeisesti ainoan pysyvän haitan. Sen, että korkokengät ovat osaltani varmaankin lopullisesti pois laskuista. Kokeilin hiljan taas, ja kaksi tuntia riitti kahden päivän kipuihin. Pikkujuttu. Kerään halpoja matalia kesäläpykkäitä kaikissa mahdollisissa väreissä.

 

 

Lärvän aikakausi

Löysin tietokoneen photo bootista 381 kuvaa, lähinnä omasta naamastani. Olen tuhonnut osan matkan varrellakin. Mietin, mitä jälkipolvet mahtavat miettiä tästä ajasta. Näistä koneista ja nettisaiteista, joiden uumenista löytyy satamäärin erilaisten ihmisten oman naaman kuvia.

Lahjontaa

Mä oon nyt väsynyt ja kun mä oon väsynyt, mä alan lahjoa itseäni. Se auttaa aina.

Tänään olin Turussa keikalla, ja kävelin sieltä suoraan Stockalle, koska Stocka on mun mielestäni lahjontapaikka numero yksi, sillä se henkii jotain arvokkuutta ja luksusta ja mitä se kaikkea sit henkiikään. Rahanmenon mahdollisuuksia.

Ostin sieltä hajuveden, koska lahjontajutuista juuri hajuvedet ovat kaikkein tehokkaimpia. Ne henkivät hajuja. Nuuhkin siellä vähän aikaa, mutta koska juna oli justiinsa lähdössä, eikä huvittanut Turussa olla yhtään pitempään, valitsin sillä perusteella, että jossain naistenlehdessä, jota junassa luin joskus, oli laitettu miehet arvostelemaan hajuvesiä ja tämä oli pärjännyt hyvin. Lukiessani sitä juttua ajattelin, että hei miten hassua että miehet arvostelee ja sitten jotkut naiset ostaa, mutta nyt, mun väsyneessä päässäni, tämä oli ihan aukoton ja käypä ostoperuste. Ja pullokin kiva. Merkittävä elementti lahjontahajuvesissä.

Kun tulin kotiin, mies sanoi, että ei ole koskaan mulla ollut yhtä hyväntuoksuista hajuvettä.- Että kyllä se ihan hyvin meni.

Kivaa suhinan keskelle

Vähän maitohapoilla mennään nyt. Teen kuukauden sisään kahden kuun työt, sillä raivaan tilaa ja haalin rahoitusta heinäkuun täydelliseksi rauhoittamiseksi. Kirjoitettavia juttuja on jonossa mielipuolinen määrä – ehkä kaikkien aikojen enkat.

Kun toissapäivänä puhelin soi, ja mua kysyttiin tekemään yhtä telkkuohjelmaa, joka olisi pitänyt aloittaa N-Y-T NYT  ja joka olisi pitänyt sisällään 2,5 kuukauden komennuksen arkipäiviksi ulkomaanhommiin, meinasin revetä kunnolla nauruun. Jos joskus, niin nyt ei todellakaan ole sellaisen aika. Hyvä, että ehdin näineki hyvineni hengittää välillä sisäänkin päin. Täyttä hulabaloota koko kalenteri tukkeessa.

Kun stressi on pahin, pitää järjestää kivaa sen keskelle vaikka väkisin. Muuten pää räjähtää ja sielu mätänee.

Ainakin tällaisia kivoja asioita olen ruuhkan sekaan saanut laiteltua:

Ihan täydellinen derbyhäämatkapäivä vaimon kanssa. Pitkä luisteluretki, jonka aikana mentiin muun muassa ihailemaan alpakoita ja syömään jäätelöä järven rantaan.

Grillattiin hyvää ruokaa myös, ja korjattiin pihalta ensimmäinen mahtisato raparperia mehuksi.

Väsyttävän keikkapäivän keskelle varastettu sushihetki loistavassa seurassa (jonka olen tylysti rajannut pois kuvasta, koska en tiedä haluaako hän esiintyä blogissani

Käynti ranskalaisella torilla Hämeenlinnan keskustassa. Kiipeän tuonne vitriiniin makaamaan suu auki mahalleni. Älkää tulko häiritsemään.

Eilen oli myös hauskat pelikaverin synttärit, joissa muun muassa pompittiin hyppypalloviestiä. Ja jatkot Aussie barin avajaisissa, siellä on töissä toinen pelikaveri. Tanssitiiin ja vähän juopoteltiin, tosi pitkästä aikaa.

Muita ilahduttaneita asioita viime ajoilta ovat ainakin:

Merkittävän äkkimakean vyölaukun löytyminen.

Se, että Helsingin rautatieasemalla on nyt niin hullun kaunista ja ihana tuoksu! Joka keksi tämän puutarhahommelin sinne, ansaitsee pusuja kilomäärin.

Megahyvien tokareitten kanssa kesälomalle muljahtaneet pimut. Ja etenkin se, ettei mun tartte muistaa muutamaan kuukauteen herättää niitä aamulla!

Hyviä hetkiä totaalipuurtamisen keskelle raivaamalla meinaan jaksaa vielä 4 viikkoa, vaikka päässä nyt jo suhisee ihan kunnolla. Heinäkuussa menee luukku kiinni kuukaudeksi. Sitten lataan kalenteriin vähän laituria ja paljon riippumattoilua, keskiraskaansarjan autoloman Norjaan ja merkittäviä ajanjaksoja nuotion äärellä. Ulkoluikkalenkkejä, jäätelöitä litramäärin sekä vain kivojen ihmisten näkemistä mukavissa yhteyksissä.

Sitä kohti kaatuen mennään.