Kuvia

Hannan blogissa alkoi tällainen. Minäkin ryhdyn. En todellakaan ole mikään Suuri Valokuvaaja, vaan sellainen summittainen ja haparoiva räiskijä. Mutta ehkä taide ei olekaan tässä nyt se juttu.

Päivä 1: Omakuva
Päivä 2: Suosikkitavara
Päivä 3: Perheenjäsen
Päivä 4: Harrastus
Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema “vihreä”
Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikkikuva
Päivä 9: Päivän asu
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema “valo”
Päivä 14: Talvikuva
Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva

 

Ja aloitan heti kohdasta 1. Omakuva.

 

Minulla on suorastaan kiusaannuttava määrä lärväkuvia itsestäni.  Valitsin kuitenkin tämän tyttäreni salaa ottaman, koska siinä olen sellainen kiva kuin haluan olla.

Olen kamerasta tietämätön, hyväntuulinen ja rento kokkailija, jolle kohta tulee puutarha täyteen ystäviä juhlimaan kesän alkua. Kuva on kesäkuulta 2010.

Tuo oli hyvä päivä.

Hups.

Lähdin ostamaan aurinkolaseja. Koska on kevät ja silloin tekee mieli ostaa aurinkolasit. Oli muutenkin palkitsemismieliala. Paljon tehtyjä töitä, yksi uusi iso alkamassa, remontti ja laihis ja kyllähän te tiedätte. Aina joku syy on. Vaikka nyt se, että tilillä sattuu olemaan rahaa pitkästä aikaa, jos ei muuta. Nyt oli oikein useampia.

Ostinkin lasit. Kivat ja halvat. Ja sitten paidan. Ja paidan. Ja paidan. Ja sitten vielä neljä paitaa lisää. Kyllä, seitsemän paitaa. Koska ne olivat niin halpoja ja kivoja. Ja niin erivärisiä kuin aiemmat paidat. Eri sinisiä ja eri punaisia. Värillisiä. Niin keväisiä. Niin vain tapahtui. En mahtanut mitään. Se johtui ehkä siitä, että sovitin pohjiksi kahdeksat rintsikat. Mitkään eivät olleet hyvät. Tiedätte tämänkin tunteen. Naiset nyt ainakin. Ja jotkut miehet. Harva asia nujertaa ihmisen niin.

Kotimatkalla poikkesin luontaistuotekauppaan. En pääse siitä ohi millään. Ostin pähkinöitä ja jotain pientä. Isoin aukko oli jo täytetty. Koin pikkukaupungin ilon, kun myyjä tuli luokse ja aloitti lauseen: “Hei kun sähän karppaat…”. Ei Helsingissä vaan.