Voisin ehkä dipata itseni tuonne sulaan suklaamassaan.
Vickan o Daniel. Va söt!
Korruptio on alallani iso ongelma. Muodoille.
Keikka Kultasuklaalla. Oli tosi rankkaa. En melkein millään jaksanut kantaa k0tiin kaikkea sitä suklaata. Ja mahakin tuli vähän kipeäksi. Joskus tämä duuni vaan on niin tyhmää.
Kategoria(t): Outoudet
Meillä on ajastettava kahvinkeitin. Olemme niin mukavuudenhaluisia, että haluamme välttää ne peiton alla aamuisin käydyt tukahtuneet ”sinäpäs menet” -väittelyt.
Ajastin johtaa siihen, että koneen lataamishommaan joutuu iltaisin se, joka ekana sanoo ”sä laitat kahvin”. On vastaansanomaton fakta, että se laittaa, joka ekana sanotaan. Tästä ei kiistellä. Voi yrittää, mutta vasta-argumentiksi riittää ”mä sanoin ekana”.
Mutta on myös veteen piirrettyä milloin on liian aikaista sanoa tuo lause. Aamulla on selkeästi, alkuiltapäivästä vielä ihan mautonta, kohti iltaa aletaan pelata hermopeliä. Kahdeksaan mennessä jompikumpi sen sanoo (ja toista vituttaa ettei kehdannut äsken jo sanoa).
Kun kahvia sitten aamulla juodaan sohvalla (jossa molemmilla on oma kokopitkä makuupuolikkaansa) käydään seuraava henkien mittelö. Kun kupillinen loppuu, tulee ”antaisitsä kahvia”, riippumatta siitä, kumpi fyysisesti on lähempänä keitintä. Ja kun se kuuluu, pitää antaa.
Isoin vaara joutua kaatamaan on silloin, kun nousee jollekin asialle sohvastaan. Sitä näkee, miten toinen kiihdyttää juomistaan ajoittaakseen pyynnön oikein. Nousija miettii, ehtiikö kiihdyttää askelet niin, että ehtii vähän ohi kun lause kuuluu, ja voi todeta ”mä menin jo”.
Jos nousija ehtii toiseen huoneeseen, on hän turvassa. Sitten pitää kuulostella, milloin toinen nousee hakemaan itse kahvinsa, ja itse voi palata. Muuten sama ilmeinen vaara piilee paluumatkalla. Joskus toinen jaksaa järkyttävän pitkään odottaa, ja toinen ilmiselvän pitkään viivytellä toisessa huoneessa.
Kaikki tapahtuu kolmen neliömetrin alueella. Ei suhteissa ole niin isoista asioista useinkaan kyse.
Joskus kahvi tulee aamulla vuoteeseen. Joskus toinen sanoo jo hyvissä ajoin ”mä laitan”. Joskus sanotaan melkein yhteen ääneen ”joisitsä kulta vielä?”
Jahuu jahuu, meillä on lamput ja toimiva hella! Hyvästi mikromoska, tervetuloa järjissään pysyvä minä! Meillä on myös osa alakaapeista ja – voi ihanuutta – järjettömän kiehtova kulmakaappimekanismi.
Okei, olen friikki, enkä epäröi tunnustaa sitä. Selkävammainen palvoo systeemiä, jossa koko kulmahyllystö tulee kaikkinensa ulos kaapin syövereistä. Demoan sen joskus täydellisemmin (koska tottahan te haluatte sen nähdä!) sitten, kun se on kiinni ja paikallaan, ja voidaan vetää ulos enemmän kuin näin puoliksi.
Se on tuolla ihan tavallisesti noin.
ja tämän vaiheen jälkeen myös tuo alakori tulee kokonaan ulos. Sitten kun se eka on ruuvattu kiskoilleen.
Olen fiiliksissä myös uusista lampuista.
Eli kohta on aika hyvät systeemit!
Tajusin muuten just, että tässä on hyvät mahkit sille, että kyökki valmistuu ja poran laulu lakkaa juuri siihen mennessä, kun minä lähden takaisin Tarinatalon leipiin. Enkä siis ole täällä päivisin nauttimassa hiljaisuudesta ja tilasta. No ihme. Kivaa silti – sekä uusi duuni, että uusi kyökki!
Ollaanpas sitä tänään taas myönteisiä.
Kategoria(t): KeittiöHelvetti 2011
