Mietin tänään, miten lyhyt matka eläimestä lopulta on tultu. Tuli kiistaa lapsen kanssa. Tyhmästä, turhasta aiheesta. Onkohan muita?
Melskataan ja riehutaan. Puhutaan rumasti.
Leppyminen kestää. Kummankaan ei tee mieli antaa myöden.
Kun sitten lopulta sovitaan, ei sanoja tarvita. Äiti pyytää saada lakata lapsen kynnet. Lapsi pyytää saada laittaa äidin tukkaa. Loisia ei ole onneksi kummankaan turkissa.
Kategoria(t): Perhe ja suhteet
Olen asemoinut itseni olkkariin. Tästä kuulen yläkerrassa jo malttamattomana tamppaavan pikkukaksikon liikkeet, ja samaan aikaan makkarissa nukkuvan päivänsankarin merkitsevät äännähdykset.
Olemme eilen sopineet sankarin kanssa tyttöjen selkien takana, että hän saa nukkua perinteistä sadistista juhlapäiväherätyskuutta pidempään. Eilen oli Veso-päivä, ja viikonloppuun kuuluu ihmisoikeutena edes yksi nukuttu aamu.
Minä siis kuulostelen, koska hän on saanut unesta tarpeekseen ja köhisee merkin, lähden yläkertaan hakemaan tytöt ”herättämään iskän”, ja sitten näyttelemme jo kohta kymmenen vuoden rutiinilla sen liikkiksen oi-mutta-sehän-on-vohvelikangasyllätys ja kaatuuko-kahvi-sänkkyyn –katkelman.
Muistatteko, miten jännitti äitien- ja isänpäivän aamuissa lastenhuoneessa? Minä olin ainakin ihan maha kuralla, kun oli niin hienoa niiden kyhäelmien ojentelu. Ei silloin käynyt mielessäkään, että vanhempi mieluummin nukkuisi! Varjelemme tältä totuudelta noita aikuisiksi asti.
Aika söpöä.
Peeäs. Se äänestyspäivä on tänään.
