Tämänkertainen Totuus (mun) elämästä käsittelee naamaa. Nudemeikki käsitteenä viehättää minua. Uusinta meikkivoidettani markkinoidaan lupaamalla, että iho näyttää siltä, kuin siinä ei olisi lainkaan meikkiä. Ylipäänsä meikkaamattoman näköinen meikki on kovasti suosittua.
Sanakirja tietää kertoa että nude tarkoittaa alaston, paljas, naku.
Eräänä aamuna, kun oli jälleen kerran ulkoistanut ehostuksen junamatkalle, sain vastapäätä istuvan miehen kiinni uutterasta vilkuilusta. Hän kakisti lopulta, miten kiinnostavaa on nähdä, kuinka nainen meikkaa. Kehotin häntä katsomaankin tarkkaan, sillä nyt paljastuisi, miten tehdään luonnollinen, meikkaamattomalta näyttävä lopputulos. Vain puolessa tunnissa!
Niinpä niin. Hän teki työtä käskettyä, ja kiitti lähtiessään.
Tätähän meille nudena tarjoillaan.
Ja kuitenkin suunnilleen tältä se nude oikeasti näyttää (niin, arvasitkin jo, ilman sitä uutta meikkivoidetta).
Ymmärrän, miehet, että totuus saattaa vähän sattua. Sattuu se meitä naisiakin.
Mitä osaa mainostajat eivät ole tosielämästä tajunneet? Miksi haluaisin meikkivoiteen, jonka levittämisen jälkeen näyttäisin meikkaamattomalta? Miksi kerään voivotteluita ja pikaisen paranemisen toivotuksia mennessäni töihin todellisen aamunudenaamani kanssa, mutta meikatessani minun tulisi kuitenkin tavoitella tuota toisenlaista nudea?
(ja nyt kiinnostaakin, paljonko lukijamäärät kasvavat, kun ihan rehellisesti saan laittaa avainsanaksi nude!)


Kirjoittanut Nea/ Fashioned in Finland | Julkaistu lokakuu 25, 2010 klo 9:23 am
Hih, tämä oli hauska
Ei siis mitään asiaa mutta pakko oli silti kommentoida
Kirjoittanut kokovartalofiilis | Julkaistu lokakuu 25, 2010 klo 9:29 am
Hyvä hyvä. Mä muutun pikkuhiljaa meikkibloggaajaksi
Kirjoittanut hannajii | Julkaistu lokakuu 25, 2010 klo 10:24 am
odotan jo innolla muotiblogausta jossa siis todennäköisti olet älästi
Kirjoittanut kokovartalofiilis | Julkaistu lokakuu 25, 2010 klo 10:27 am
Joo se onkin seuraava luonteva askel Totuuden tiellä. Katselin tuossa jo noita mainosten alusvaatekuvia vähän sillä silmällä
Kirjoittanut A-J | Julkaistu lokakuu 25, 2010 klo 12:23 pm
Minäkin odotan mihin tämä uusi avoimmuuspolitiikka vie ;D
Kirjoittanut kokovartalofiilis | Julkaistu lokakuu 25, 2010 klo 2:36 pm
Uikkarikatalogeja odotellessa
Näin koukutetaan lukija.
Kirjoittanut Fru Citron | Julkaistu lokakuu 25, 2010 klo 12:46 pm
Ihana bloggaus!
Kirjoittanut kokovartalofiilis | Julkaistu lokakuu 25, 2010 klo 2:36 pm
Kiitos rouva sitruunainen
vertaistukea ja nauruterapiaa kanssaeläjille.
Kirjoittanut kanala | Julkaistu lokakuu 25, 2010 klo 7:54 pm
Olet hurjan rohkea:) tykkään!
Kirjoittanut kokovartalofiilis | Julkaistu lokakuu 25, 2010 klo 8:21 pm
Kiitos. Olen tavallisen näköinen nainen ilman meikkiä. On hassua, että sen näyttäminen julkisesti osoittaa rohkeutta, mutta niin se vain meillä on. Mulla on missio näiden outouksien alasampumisesta
Kirjoittanut Veera | Julkaistu lokakuu 26, 2010 klo 6:44 am
Hauskaa! Mä olen aina sanonut, että voisin ryöstellä pankkeja ilman meikkiä: moinen värittömyys ei jää kenenkään mieleen, eikä mua sitten meikit naamassa (eli silmät päässä) enää tunnista samaksi henkilöksi. Ei edes nudemeikissä. Rakastan myös meikittömälle suunnattua: “Oletko sairas?” -kysymystä. Se oiskin mainio statement sun uuden nude meikkivoiteen mainokseen: “Are you sick?” “No it’s my new makeup.”
Kirjoittanut kokovartalofiilis | Julkaistu lokakuu 26, 2010 klo 6:53 am
“Are you sick?” “No it’s my new makeup.” Hihiii. Juuri näin! Ja niin totta, että meikittömyys olisi paljon parempi naamio kuin joku sukkahousu päässä. Ja nyt tuleekin hauska muistikuva eräästä pankkiryöstöjutusta viime vuodelta. Vieläkin tappio vähän kirveltää
Kirjoittanut Rhia | Julkaistu lokakuu 27, 2010 klo 5:59 pm
Varo vain, pian sunkin blogista etsiskellään nudea Eija Vilpasta kuten mun blogista (en tajua
) Mutta tätähän se on, kauneuden maailmassa mikään ei ole todellista. Kaiken on oltava siloiteltua, siistittyä, puunattua ja muovista. Ihohuokosetkaan ei enää saa näkyä, muista ihon pikku “virheistä” puhumattakaan. Yritän pullikoida näitä uusia “poreless”-meikkivoiteita vastaan, mutta minkäs teet kun siitä on luotu normi niin kaikki haluaa näyttää samalta. Fakta nyt vaan on että iho ei ole iho ilman huokosia.
Kirjoittanut kokovartalofiilis | Julkaistu lokakuu 28, 2010 klo 4:09 am
hihii, naku Eija Vilpas. No ohhoh! Ja huokoset kyllä kuuluu naamaan
Toiset peittää pisamatkin, hullua!
Kirjoittanut Näillä tullaan mulle « Kokovartalofiilis | Julkaistu toukokuu 30, 2011 klo 7:07 am
[...] Yksi suosituimmista kirjoituksistani käsittelee tätä. Joko olette ajatelleet samaa, tai tykkäätte vain katsella mua ilman [...]