Aika-ajoja ja hidastuskohtauksia

Tyytyväinen olo. Väsynyt ja aika murjottu eilisten treenien jäljiltä, mutta tyytyväinen. Eilen pelattiin taas jokaperjantaiset harjoitusmatsit. Jännä ilmiö tapahtui. Peli tavallaan hidastui mun silmissä. Kaksi ensimmäistä scrimmage-treeniä on sujahtanut ohi sellaisessa touhukkaan säädön ilmapiirissä, että intoa on ollut reippaasti ja tajua tosi vähän. Ei oikein mitään selkeää kuvaa siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Kahden minuutin jamit ovat vain huiskahtaneet ohi. Nyt se taju jostain tuli, ainakin jo pidemmiksi hetkiksi kerrallaan.

Tuntui oikeasti siltä, kuin joku olisi kääntänyt nopeudet pienemmiksi. Ehdin nähdä tilanteita ja tajuta ainakin mitä niissä ehkä olisi pitänyt / voinut / kannattanut tehdä. Ei todellakaan tarkoita sitä, että olisin sitten osannut toimia niin suurimmalla osalla ajasta – pelillisesti tuntui että olin eilen monta kertaa kehnompikin kuin viime viikolla – mutta se ehtiminen ja näkeminen tuntui tosi siistiltä. Ja oli siellä ainakin sellainen opiksiottamisen kokemus, etten istunut kuin yhden cutting-virheen. Ehkä viidenneksen tai kuudenneksen viime perjantain rikkeistä. Ja sain muutamankin kerran keskityttyä rauhassa yhteen asiaan – sen sisälinjan pitämiseen (ja kerran jopa nätisti päästämään ihan oikeanvärisen jammerin sieltä nopsasti läpi ja sitten sulkemaan taas) Jee! Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa!

Siisteintä eilisessä siltikin oli kuitenkin, että jännittäminen kierrosnopeuksista saa nyt jäädä. Pääsin silloin kuukausi sitten läpi minimum skillseistä, mikä tarkoitti että siirryin liigaan ja sain paikan kotijoukkueessa. Testissä reisilihakseni kuitenkin kramppasi niin kovin, etten pystynyt suorittamaan kierrosnopeustestiä ihan tarvittavalla tavalla (sain kasaan 23 ja risat vaaditusta 25 kierroksesta). Mua pyydettiin näyttämään kierrokset myöhemmin, eli nyt siis eilen. Jännitti aika lailla, koska mä nyt jännitän jos on jotain jännitettävää tarjolla. Ja siksi, etten halunnut pettää omia enkä muidenkaan odotuksia, kun olin saanut tuollaisen armon testisuorituksessani.

Yksin en joutunut onneksi kierroksia luistelemaan. Koko liigaporukan pitää suorittaa testit kerran vuodessa täyttääkseen kansainvälisen katto-organisaation vaatimukset. Ja jännitti niitä muitakin ihan selvästi. Ainakin edes vähän.

Välttääkseni krampit suolasin itseäni pari edeltävää päivää litkimällä 2-3 litraa ruususuola-sitruunavettä. Se tuntuu auttavan tosi hyvin! Ja niin menivät kierrokset vaadituille lukemille ja vähän ylikin. Sain viidessä minuutissa kasaan 26,5 kierrosta, ja olen supertyytyväinen. Nopeus ja tekniikka on lisääntynyt kuukaudessa ihan selvästi. Ja tervetuloa lisääntymään vielä paljon lisääkin!

Muistin jopa siinä ovaalia kiertäessä vähän kokeilla käytännössä pikaluistelukurssilla oppimiamme kikkoja. Mulle varsinkin tehokkaaseen luisteluun tarvittavat crossoverit (ts. sirklaus) on tuottaneet merkittävästi vaikeuksia, mutta kurssilla tapahtui oivalluksia. Pasilan Urheilutalon lattia on mun renkailleni sillä tavalla hankala (jarrut puuttuvat melkein tyystin), etten ihan iljennyt täysillä pyristelemään, mutta uudet rullat ovat jo matkalla luokseni. Loistohyvä fiilis joka tapauksessa.

Sunnuntaina jakaudumme ekan kerran kotijoukkueiden omiin treeneihin.

Kuin siiiiiistiiiiiii!

Riittämisestä

Kokovartalofiiliksen perjantaiklisheet tässä hei. Oon hyvän aikaa miettinyt yhtä teemaa, joka aina nousee pintaan säännöllisin väliajoin ihanien eri elämänpiireistä tuttujen ympäröivien tyyppieni kanssa. Riittämisestä. Suorittamisesta. Omasta paikasta.

En oikeen ole osannut muotoilla tätä millään vähemmän siirappisella tavalla, joten rykäisen nyt vaan tähän mitä mietin. Tää on, hei, kuitenkin mun blogi.

 

Suoritus ei ole se mitä itse olet.

Kirjoitettu teksti ja sen saama vastaanotto ei ole se mitä sinä olet. Se on teksti. Jos se tulee takaisin täynnä punakynää ja reunahuomautuksia, ne koskevat tekstiä. Ne eivät arvioi sinua ihmisenä. Muovaile tekstiä. Tee korjauksia. Älä ota itseesi.

Maalattu maalaus on vain sitä. Esitetty näytös, tanssittu kilpailu, luisteltu suoritus, vain sitä. Maalaa eri tavalla. Opiskele tekniikkaa. Harjoittele repliikkejä. Älä ota itseesi.

Sellaiselle, joka ei tuppaa ottamaan osakseen saamaansa arvostelua kokonaisvaltaisena tuomiona (myönteistä palautetta samat tyypit eivät juuri koskaan muista iltaa pidempään, hassua ja kieroa eikö?) tämä kuulostaa nyt tyhmältä. Itsestään selvältä. Mutta tiedän monta tyyppiä, jotka toimivat näin. Kuulevat kritiikin ja käpertyvät itsensä ympärille. En riitä enkä kelpaa. Olen tämän källätyn homman lisäksi vielä tyhmärumalihavainhottupaskiainenkin. Kuka mitäkin kurjaa.

Jos siitä oppisi pois. Jos edes vähän kauemmaksi. Jos tajuaisi edes sen, että niin tulee tehneeksi, niin olisi jo hyvä homma.

Se arvostelu, jota saa tekemästään hommasta ei kerro mitään mistään muusta sinussa ihmisenä. Se ei kerro siitä, oletko kiva, eikä siitä oletko tyhmä. Ei oletko kaunis, älykäs, katala, kurja, pidetty vai vierottu eikä muutakaan. Se kertoo sen hetkisestä suorituksesta, ja sehän ei oikeastaan ole kovin iso juttu. Jos ei olla matkalla kuuhun pelastamaan palavasta satelliitista sotaorpoja yksin. Ja silloinkaan moka ei kerro muuta kuin että tuli mokattua (ja orvot paloivat, mikä on kyllä kurjaa ilman muuta). Get the point?

Törmään tähän itse onneksi nykyisin vähemmän kuin joskus ennen. On se siellä silti vielä välillä päätään nostamassa. Ja puheissa kuulen muilla samaa. Työhommissa, harrastuspiireissä, kahdenkeskisissä jutteluissa. Jos suoritukseni menee näin, oonko silti ihan ok? Jos mokaan, saanko silti olla mukana porukassa?

Tunnistatteko? Sorrutteko samaan? Olisko aika opetella siitä pois?

Now: GO BIG!

 

Menneitä mietteitä

Nostelempa minäkin pari vanhempaa postia tänne uudelleen kurkattavaksi. Näitä muutamaa on koko Kokovartalofiiliksen olemassaolon ajan luettu kaikkein tiheimmin. Suhteistahan niissä molemmissa on kyse. En ole ihan yllättynyt, että just ne ovat eniten mietityttäneet. Sellaista puljaamistahan tämä on.

Eniten on näköjään resonoinut ajatus parisuhteen ajankäytöstä. Seuraavana tuleekin ystävyyssuhteiden todellisuus.

Kyllä mä nuo edelleen ihan allekirjoitan. Vaikka enempi saisi sitä kotiminää rentouttaa edelleen!

Sarjoista suosituin on ilman muuta ollut Totuus (mun) elämästä, ja etenkin sen nudemeikkiä käsitellyt jakso. Oli ilmeisen iso juttu olla kuvassa ilman meikkiä, sitä päiviteltiin pitkään. Hassua sinänsä. Tuoltahan mä näytän isoimman osan ajasta, enkä ajatellut sitä minään vallankumouksellisena tekona ollenkaan. Tää nettimaailma on joskus niin hassu.

Ne vie multa kaiken. Ja vähän yli.

Huh, aika tarkkana saa olla rahahommien kanssa nyt. Tuntuu, että koko ajan pitää tarkistaa ja tuplatarkistaa, että menevät eurot oikeaan paikkaan.Liikaa ei koskaan ole tulolla tänne päin. Toiseen suuntaan kysellään kovastikin paljon.

Eilen huomasin, että verkkopankkini herjaa erääntynyttä laskua, reilun 1500 euron ennakkoveroa viime vuodelta. Hiipi aika iso jääpuikko puseroon! Tsekkasin tilin. Maksettu on ajallaan. Soitin verotoimistoon. Kunnossa kaikki. Viestin pankiin. Oho, virhe, sanoivat.

Tänään Journalistiliitto ilmoitti melko tylyin sanankääntein kenkivänsä ulos kirjoiltaan, jos eivät ala viime vuoden jäsenmaksut tulla tilille. Yli 200 euroa perintäkuluineen. Mitäpä hittoa? Minä taas tarkistamaan tilejä. Nekin kaikki ajallaan maksettuna. Viestiä liittoon. Oho, virhe, sanoivat. Kunnossa ovat.

Ei ole ihan pikkuraha alkaa jostakin repiä 1500 tai edes sitä 200 euroa ylimääräistä tuosta vain. Virheiden takia. Aina tulee aikamoinen ahdistus. Mutta on ollut isompiakin summia. Ja isompia sydämentykytyksiä.

Viime vuoden verotukseen oli mun papereihini ilmestynyt 30 000 euron sivuansio, ja verotettiin sen mukaan. Itkua väänsin kun kalkuloin, että mistäs hitosta tällaisiin ennakkoveroihin nyt rahat saadaan. Loppuvuodesta, kun kaikki on mennyt mikä on tullutkin.  Varsinkin, kun minulla ei ole sivutuloja ensinkään. Ja ne jo maksettavatkin verot ovat ihan riittävän isoja.  Ja että miten en muka ole vuoden kulussa huomannut, että mulla on näin isot tulot! Soitin verotoimistoon.  Oho, virhe, sanoivat. Saatkin palautusta. En paljoa mutta jonkun satasen kuitenkin. Aika paljon kivempi niin päin.

Seuraavaksi löytyi samalta verovuodelta tuplana kannetut verot tehdyistä töistä. Liki 20 ooo euron summasta. Vaikka oli ihan rahalla palkattu kirjanpitäjäkin asiaa hoitamassa. Soitto sen paljasti. Oho, virhe! Ilmanko oli tuntunut melko kireältä talous. Alkoi tuntua aikuiselta, kun saman verovuoden tuloissa oli yhteensä 50 000 euron heitto. Huh huh.

Tarkkana siis lappusten kanssa. Olisin melkoisilla lukemilla pakkasella nyt, jos olisin kiltisti maksanut kaikki penätyt summat. Ärsyttävää puljaamista.

Kissalempeä

Tämän päivän lemmekkäin hetki koitti lapsenvahtireissulla siskon luona. Kissa nukahti mahan päälle kehräämään. Tällaiselle allergiajoukkueen luotsille karvatyypit on aina yhtä juhlaa. Kilpparia kun ei oikein silitellä.

Ihana hetki päättyi aika pian, kun kissa niin sanotusti got a little carried away. Kivat kynnet. Niillä tietty oikein poljettiin paidan läpi tunteikaasti. Lähtöhän sille sit tuli.Kattokaa nyt tota ilmettä. Peto.

 

Foxy? I think not.

No jopas nyt. Ajaisko hiukset veks, että vois käyttää peruukkia. Ketun karvaa? Tekoturkista? Ihan oikeesti nyt. Mikä jengii vaivaa?!

Faster pussycat!

Katseltiin eilen sangen häiritsevä mutta samalla törkeän hauska leffa. Faster Pussycat kill kill. Se aloitti Meyer-putken.

Suhteellisen niljakasta camppia. Näyttelijäntyötä vailla vertaa. Ah!

Toka harkkamatsi ja penaltykruunu kutreilla

Eilen pelattiin toinen scrimmage eli harkkamatsi. Hankin epävirallisen penaltykuningattaruuden siinä toistuvilla cutting-rikkeilläni. Hölmöilin oikein urakalla. En tajua, miten kaikki se minkä teoriassa muka osaisi  (menin kuitenkin sääntötentistäkin läpi täysin pistein, röyhistelen sitä edelleen – jostain pienen ihmisen pitää saada repiä onnistumisia sentään) ei sitten ollenkaan tule jaloista ulos siellä pelissä. Lähden jotenkin niin touhukkaana asialle, että kaikki unohtuu sen siliän tien. Pöhellän vaan.

Eilinen oli hyvä esimerkki. Tajusin vasta ihan loppupelissä, että saan sen cutting-virheen aina samasta kohti ja samalla tavalla. Vaikka tiedän, mistä sen saa, niin yhtäkkiä unohdin totaalisesti seurata omia luistimani. Odotin vain, että jos mua ei jyrätä ulos, niin hyvä homma. Ja luistelin siivottomasti rajojen yli siellä kaarteessa ja takasuoralla kerta toisensa perään. Pilli, huuto, boxiin. Sitten, kun tajusin tämän, tulikin puhtaita jameja. Ei todellakaan mitään sankariluokan derbyä, mutta rankuttomia nyt kuitenkin. Win!

Eilinen oli kuitenkin jo parempaa touhua kuin se ihan eka harkkapeli. Siinä vain pyörittelin päätä ja ihmettelin ohi viuhuvaa porukkaa. Nyt oli hetkittäin sellaisia tajuamisia jo. Siistiä! Olen huomannut, että mun tarttee oikeasti keskittyä ihan yhteen-kahteen asiaan kerrallaan. Otan helposti sellaisen Pelastan Kaiken -asenteen, jossa yritän häärätä hulluna joka suuntaan, ja eihän siitä nyt mitään tule. Paitsi luokatonta säätöä. Sitten kun rauhoitun keskittymään johonkin, niin homma kirkastuu ihan uudella tavalla.

Play and learn.

Kuulostaa ehkä hassulta, mutta musta on aika mahtavaa olla aika huono. Siksi, että siitä voi tulla paremmaksi vähitellen. Asiat on tavanneet olla mulle aika helppoja, ja sellaiseen tuudittautuu jotenkin. Nyt ährätään ihan ruohonjuuritasolla, ja se tekee tosi hyvää! Kirveleekin, mutta samalla tuntuu hyvälle.

Ajelin eilen taas yötä myöten kotiin (treenit on Helsingissä 19.30-22 joten olen vähän ennen puoltayötä kotona Hämiksessä) Kuuntelin radiota ja katselin pimeää lumipöllyävää tietä ja taas kerran mietin, miten siistiä on, että saan pelata tätä peliä näiden tyyppien kanssa. Niin tajuttoman siistiä! Ah!

Ja hei, huomenna opetellaan pikaluistelun saloja! Kuin siistiä se nyt sit on?!

 

Nyt se perse sinne housuihin niinko olis jo!

On mahdotonta edes hahmotella, miten kammottavalta mä näyttäisin näissä. Tai kukaan.

Avoin kirje derbyhaasteelle

Derbyhaaste, meillä on tässä nyt pulma käsissämme. Aloitin sinut rehvakkaasti, mutta niinhän teen aina kaiken kanssa tässä elämässä. En pysty sinuun. Tiedän sen nyt, kolmannen viikon lopulla, varmaksi.  Inhoan maapähkinävoita ja pitaleipien loputonta vyöryä viikkolistoillasi. Kaipaan marjoja ja hedelmiä ja ihmisten normaalia ruokaa. Te jenkit. En oikein tajua teitä. Mikä edes on “string cheese”?

Eroan sinusta, mutta otan mukaani joitakin hyviä oppeja. Jatkan aamupalan syömistä, sen opin sinulta ja hyvää on tehnyt. Jatkan myös alkoholitonta elämää sinne maaliskuulle haasteen keston verran. Sokeritonkin olen taas, vaikka oli tässä pari päivää hiukan haastavaa sen asian kanssa. En lähde selittelemään. Vituiksi meni. Nyt olen taas ihmisiksi.

Liikuntahommat laitan uusiksi myös. Tuo loputon sadistijumppa rikkoo selän ja polttaa palovammat kyynärpäihin. Tylsääkin sen junttaaminen on. Menen mieluummin salille oman ohjelmani äärelle ja teen lihaskuntoa toisen saamani ohjelman ohjeilla kotona. Lupaan kuitenkin liikkua yhtä paljon ja samassa hengessä kuin haasteen ideaan kuuluu. Vahvaksi tahdon edelleen.

On sinusta ollut iloakin. Kahdet farkuistani lähtevät nyt päältä nappeja availematta. Muutenkin on ihan hyvä yleisfiilis. Kahden viikon päästä tulee mittapäivä ja väliaikatulosten julkistaminen. Tämä nykyinen kehitys saa mieluusti jatkua, ja uskon vakaasti niin käyvänkin.

Hietsuperse 2012 on kohta täällä.